Silloin pujahti hra Kölliskö leukaansa myöten veteen kallion toiselle puolen.
Pappilan vene läheni. Se kulki suoraan kohti luotoa. Johtaja Kölliskö piileskeli kiven takana, uskaltamatta nostaa päätään.
Neidit olivat onkimatkalla. He pysähtyivät luodon läheisyyteen, aivan samalle paikalle, jossa Kölliskökinoli onkinut.
Kun he olivat laskeneet kiviriipan pohjaan ja olivat siten ankkurissa, uskalsi Kölliskö ruveta toimimaan.
Hän kohotti päätään kuin Vetehinen ja yskähti varovaisesti:
— Khöm…
Neliääninen kiljahdus kohosi veneestä:
— Uh! Hiih!
Ja sitten kauhun huuto:
— Mies!