Vilho Pumpula näki, että ikkunaverhot olivat poissa ikkunoista ja että kukat olivat keskellä permantoa — hän ei ollut tiennyt, että heillä oli niin paljon kukkia — ja että katossa oli henkilö, joka muistutti apumatamia, tikapuiden nenässä, ja että yleisvaikutus oli se, että Helsingissä tai ainakin Kruununhaassa oli tapahtunut maanjäristys.
— Mitä olisi asiaa? kysyi Kaisa Pumpula Vilho Pumpulalta, joka seisoi eteisessä hattu kädessä ja toinen jalka likasangossa. Sitten tunsi hän miehensä: — Onko se Vilho? Luulin, että olit jo lähtenyt…
— Olin jo lähtenyt… sanoi Vilho Pumpula väsyneenä. — Palasin vain ilmoittamaan, että piletti on ostettu ja passi viseerattu, minä lähden neljännestunnin kuluttua lammaspaimeneksi Austraaliaan.
— Hyvä, hyvä! huudahti rouva Kaisa Pumpula. — Tule sitten illalla takaisin, ehkä olemme ennättäneet saada kuntoon siihen mennessä.
— Hyvä isä, herra lähtee Austraaliaan! huusi sisäkkö keittiössä apumatamille, ja apumatami sanoi, että mitä se nyt, onhan hänelläkin veljenpoika Austraaliassa.
— Onkohan herra Pumpula kotona? kysyi eräs mies, jolla oli laukku kainalossa.
Pumpula, joka oli painanut lakin päähänsä ja tunsi Uukkumiehen ylöskantoapulaiseksi, astui ulos ovesta ja anoi:
— Herra Pumpula ei ole kotona, hän on lähtenyt pitkälle matkalle.
— Minulla olisi ollut asiaa, selitti ylöskantomies.
— Niin olisi minullakin ollut, vaan ei enää ole, vastasi Vilho Pumpula, lähtien menemään alas portaita.