Suunnitelmamme näyttää raukeavan. Se on suuresti valitettavaa, sillä se oli hyvänpuoleinen suunnitelma.

Kun oikeusministeriö ehdotti Helsingin yhteiselle raastuvanoikeudelle raastuvanoikeuden 7 ja 8 osaston toiminnan järjestämistä siten, että ne kokoutuisivat vuorotellen ensimmäiselle ja neljännelle poliisiasemalle tuomitsemaan eri poliisiasemille juopumuksesta pidätettyjä henkilöitä, laadimme, neuvoteltuamme asiasta harrastajien kanssa, suunnitelman, joka toteutettuna olisi juhlallisesti ja mieltäylentävästi vaikuttanut pääkaupungin katuelämään sekä ollut samalla voimallisena reklaamina kieltolain ja kovennettujen juopumusrangaistusten puolesta.

Olimme ajatelleet asian järjestettäväksi siten, että poliisikamarista olisi klo 9 aamulla lähtenyt kulkue, lippu ja torvisoittokunta etunenässä, kiertomatkalle poliisiasemalta toiselle, keräämään edellisen yön saaliin ja viemään sen tuomittavaksi. Millä tavalla kanisterit, viinapullot ja rikotut lasit olisi lippuun järjestettävä, se olisi tietysti jätetty taiteilijain sommiteltavaksi.

Sittenkun kaikki putkat olisi saatu tyhjennetyksi ja koko kohmeloväki riveihin järjestetyksi, olisi tämä viinamäen vartiokomppania lipun hulmutessa lähtenyt marssimaan Aleksanterinkatua pitkin ensimmäiselle poliisiasemalle, soittokunnan puhaltaessa tilaisuuteen sopivia marsseja, niinkuin:

»Jos kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi».

tai:

»Vuonna kuusikymmentäkuus».

taikka:

»Juoppouden valta vankka murretaan».

Me olemme vakuutetut, että tämä pohmeloisten paraati aamulla olisi herättänyt vähintäänkin yhtä ansaittua huomiota kuin sotaväen vahtiparaati keskipäivällä.