— Kuinka mones kerros?
— Kiitos, neljäs, vastasi neiti Sanelma vähän jäykästi. Sillä he olivat molemmat helsinkiläisiä, eivätkä olleet tulleet toisilleen esitetyiksi, vaikka olivat asuneet tässä talossa jo useita vuosia, neiti Sanelma viidettä vuotta ja hra Petteri kuudetta vuotta. Ja hississä olivat he kulkeneet yhdessä noin 300 kertaa. Mutta he eivät tunteneet toisiaan virallisesti. Hra Petteri oli usein ajatellut, että hänen oikeastaan pitäisi tervehtiä neiti Sanelmaa, mutta alkaminen tuntui vaikealta. Miksi tervehtisi hän juuri tänään, kun ei vielä eilen ollut tervehtinyt, eikä koskaan sitä ennenkään?
Antaessamme näitä henkilökohtaisia tietoja oli hra Petteri painanut nappulaa n:o 4, ja hissi oli lähtenyt kohoamaan.
Hra Petteristä tuntui, kuin olisi se tänä iltana kulkenut tavallista hitaammin. Ja sitten kuului siitä omituista salamyhkäistä kurinaa, ikäänkuin olisi sillä ollut vatsakatarri.
Hissi oli sivuuttanut kolmannen kerroksen ja päässyt puoliväliin neljättä ja sanoi »krrapps» ja pysähtyi.
— Taivas! huudahti neiti Sanelma.
— H-tti! murahti hra Petteri aivan yht'aikaa hampaidensa lomasta ja töyttäsi harmistuneena nappulaa n:o 4. Nappula liikahti, mutta hissi ei liikahtanut.
Hra Petteri painoi nappulaa toisen kerran ja kolmannen kerran ja neljännen kerran ja viidennen kerran, ja kuudennella kerralla löi hän sitä nyrkillään.
— Herran tähden, älkää rikkoko nappulaa! huusi neiti Sanelma, mutta se oli myöhäistä. Nappula oli jo rikki.
— Mitä semmoisella nappulalla on virkaa, joka ei toimi? kysyi hra
Petteri, lisäten: