Irma alkoi luonnollisesti kirkua, ja hra Kaalimaa nousi hätäytyneenä ylös ja alkoi lykätä vaunuja pitkin Esplanadin keskikäytävää. Lapsi lakkasi itkemästä, kun oltiin liikkeessä.
Kappelista päin lähestyi hra Kaalimaan virkatoveri Aadolf. Kanslisti Kaalimaa peräytyi kiireesti takaisin, asettui entiselle paikalleen, lykkäsi vaunut kauemmaksi, ikäänkuin ne eivät kuuluisi hänelle, ja katsoi toisaalle ajatellen: »Peijakkaan lapsenlikka!»
Irma kirkui kuin villitty ja hra Kaalimaa hyppäsi vaistomaisesti hyssyttelemään ja lykkäämään vaunuja.
Aadolf pysähtyi, katsoi heitä pitkään ja sanoi:
— Tuosta et ole puhunut mitään! Mikä hänen nimensä on?
— Irma, vastasi hra Kaalimaa tympeästi.
— Hm, sellaista voi sattua poikamiehillekin… ja heillehän sitä oikeastaan sattuukin, tuumi virkatoveri Aadolf kuin säälitellen. — Se on muuten hyvin sinun näköisesi. Aiotko mennä naimisiin äidin kanssa?
— En! ärjäisi hra Kaalimaa vihaisesti. Ja lapselle hän ärjäisi:
— Suusi kiinni!
Irma ei pannut suutaan kiinni, vaan avasi sen päinvastoin selko selälleen.