Älkää ottako huolehtiaksenne tuntemattomista lapsista.
WÄXJÖN TORNIKELLO
Wäxjön kunnialliset ja hyvämaineiset porvarit vilkaisivat eräänä aamuna kunnianarvoisen tuomiokirkkonsa tornikelloon.
Se oli neljännestä vailla 8.
— Jassoo, sanoivat Wäxjön kunnialliset ja hyväntapaiset tuomiokirkkoseurakuntalaiset. — Eikös se olekaan vielä enempää? Päivä on siis vielä edessäpäin, pitkä, kesäinen päivä, juu, juu… sanoi Jusliini…
Aurinko nousi ylemmäksi taivaanlaelle, valaen kultaisella loisteellaan Wäxjön kattoja ja kuivaten polttavalla henkäyksellään viheriäisyyttä Wäxjön nurmettuneilla kaduilla. Kaupungin asujaimisto hoiteli hiljalleen kesäisiä askareitaan ja urkki mielenkiinnolla, mitä siellä naapurin keittiössä murkinaksi laitettiin, olisiko vain käristettyjä perunoita, vai olisivatko ostaneet kalaa torilta.
Sitten vilkaisivat kunnialliset porvarit jälleen vanhasta tottumuksesta tuomiokirkkonsa tornikelloon ja huudahtivat:
— Yhä se on neljännestä vailla kahdeksan!
Wäxjön kaupungin asujaimisto teki tästä ilmiöstä sen ainoan järkevän johtopäätöksen, mikä tehdä voitiin, nimittäin ettei suinkaan aika liene pysähtynyt Wäxjön kaupungissakaan, vaan se on vain tuomiokirkon tornikello, joka on pysähtynyt neljännestä vailla kahdeksan.
Niinkuin jokaisessa hyvinjärjestetyssä yhteiskunnassa, missä on tornikello, on myöskin Wäxjössä kelloseppä, joka rahallista, yhteiskunnan suorittamaa palkkiota vastaan pitää huolen kellosta ja sen vetämisestä.