Tälle asianomaiselle ammattimiehelle menivät kaupunkilaiset valittamaan, että tornikello on pysähtynyt. Eli »istuu», niinkuin Länsi-Suomessa sanotaan, kun kello päinvastoin seisoo.
Kelloseppä sanoi, että mikäs sen nyt kesken kaiken pysähdytti? Ei siitä ainakaan vedon pitäisi olla lopussa…
Virkavelvollisuutensa mukaisesti kiipesi kelloseppä tuomiokirkon torniin ja alkoi epäluuloisen näköisenä tarkastaa kellon koneistoa.
Veto ei, kuten kelloseppä oli muistanutkin, ollut vielä likimainkaan lopussa, eikä koneistossa muutenkaan ollut mitään vikaa nähtävissä.
Kelloseppä pudisti päätään ajatellen, että taivaan ja maan välillä on nähtävästi asioita, joita ei kelloseppäkään ymmärrä.
Sitten kiersi hän tornikellon osoittimet oikeaan aikaan taskukellonsa mukaan, ja katso: tornikello kävi taas niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Wäxjön kunnialliset porvarit huomasivat olevansa jälleen aikansa tasalla, ja iltapäivä kului tässä Skandinavian kelpo kaupungissa ilman erikoisempia mullistuksia taikka mielenliikutuksia.
Kun wäxjöläiset seuraavana aamuna katsoivat tornikelloonsa, oli se neljännestä vailla kahdeksan.
— Se on taas neljännestä vailla kahdeksan; sanoivat wäxjöläiset.
Puolen tunnin kuluttua he lisäsivät: