— Ja se on yhä edelleenkin neljännestä vailla kahdeksan.
Sitten juoksivat he kellosepän liikkeeseen ja huusivat myymälän ovelta:
— Se sinun tornikellosi on taas neljännestä vailla kahdeksan!
Kelloseppä mutisi jotakin itsekseen ja riensi ovelle katsomaan. Niin oli kuin kansa kertoi. Kelloseppä painoi harmistuneen näköisenä lakin päähänsä ja lähti jälleen tuomiokirkon torniin.
Tällä kertaa tarkasti hän kellon koneiston mitä huolellisimmin ja totesi, että se oli täysin reilassa. Siinä ei ollut mitään vikaa. Vetoakin olisi vielä ollut riittävästi. Varmuuden vuoksi viritti hän koneiston täyteen vetoonsa, joka kestää kaksi viikkoa, ja kiersi sitten suuret osoittimet oikeaan aikaan. Alttiisti alkoi kello heti nakuttaa ikäänkuin ei se koskaan olisi ollut lakossa.
— Mikähän sille tuli? aprikoi kelloseppä. Mutta ei hän voinut ratkaista tätä kummallista arvoitusta.
Vuorokausi kului.
— Tornikello seisoo! huusivat hengästyneet kaupunkilaiset seuraavana aamuna kellosepän myymälän ovelta.
Kellosepän sieraimet laajenivat niinkuin sonnilla, joka näkee punaisen vaatteen.
— Onko se taas… neljännestä vailla kahdeksan? kysyi hän kumeasti.