— Kauheaa! vaikeroi rouva Kutkula.
Samassa hän kirkaisi. Hänen äänensä muistutti sitä ääntä, joka syksyllä aamupäivällä, teurastusaikana maalla kuuluu ratkaisevalla hetkellä sikolätistä.
Hän kapusi tikapuita ylös ja heittäytyi koko painollaan riippumaan hätäjarrun kädensijasta.
— Kroo — hroo… kuorsasi hra Kalle Kutkula, toiminimen Kutkula,
Köllykkä ja Kumpp:in johtaja.
Rysähtäen pysähtyi juna.
Sillä rouva Kutkula riippui hätäjarrussa, ja viereiseen osastoon johtavan, suljetun oven alitse virtasi Kutkuloitten osastoon tahmea, tummanpunainen virta…
Junailija juoksi silmät pystyssä vaunusta vaunuun.
Rouva Kutkula riippui, päässään uusi syyshattu, hätäjarrun vetimestä.
Kaikki ihmiset olivat heränneet. Kauhua ja voivotusta.
— Yksi pulloista on rikki! huusi Vento Sorrento.