Vihdoin unohtui Sommelolta nikottaminen aivan itsestään. Keskustelu päivällispöydässä muuttui taas yleiseksi, henkeväksi ja sukkelaksi, »sisältäen kipenen kirpeää satiiriakin».
Näin päästiin paistiin asti, ja isäntä valmistautui ilahduttamaan vieraitaan tavanmukaisella puheella.
Sommelo puhuu mielellään. Mitään erikoisen mullistavia ajatuksia tai pirteitä käänteitä hänen puheissaan tuskin on, mutta hän esittää sanottavansa sujuvasti ja eräänlaisella paatoksella, mikä todistaa hänen osoittavan puheilleen sitä arvonantoa, mitä varakkaan ja valistuneen liikemiehen puheet ovat oikeutetut saamaan. On mahdollista, että hän pitää näitä tällaisia kutsuja etupäässä sitä varten, että saisi pitää puheita.
Sommelo kilisti haarukalla lasin laitaan ja nousi puhumaan:
»Hyvät naiset ja herrat! Hikk.
En ole mikään — ikk — puhuja, eikä tarkoitukseni ole — ikk — väsyttää vieraitani pitkillä puheilla. Hikk. Tahtoisin vain muutamin sanoin — ikk — lausua…» j.n.e.
Isäntämme puhui ja nikotteli, eikä itse Cicero taikka Demosthenes voi saada puheeseensa tarpeellista lennokkuutta, jos hänen täytyy nikotella joka kolmanteen tai neljänteen sanaan.
Kuiskasimme maisteri Aapelukselle, että hän koettaisi säikähdyttää isäntäämme uudestaan ja oikein todenteolla.
Aapeli nyökäytti vaieten päätään ja näytti vaipuvan mietteisiinsä.
Sitten siirsi hän hiljaa isännän takaa tuolin kauemmas.