— Eikä se lakkaa olleskaan! totesivat he hetken kuluttua.
Hetket kuluivat.
Puhelin soi.
Ajanjakson jälkeen, joka kuuntelijoista tuntui keskipituiselta ikuisuudelta, vaikeni kone äkkiä.
Syntynyt hiljaisuus tuntui nyt jotenkuten kaamealta, kaameammalta kuin tuo kauhea kilinä.
Ratavartija ei ollut kotosalla, mutta hänen vaimonsa meni puhelimeen.
Tietysti ei sieltä nytkään kuulunut mitään.
Naapurinemännät alkoivat kiirehtiä kotiinsa, ja kulkiessaan pitkin metsätietä hämärtyvässä talvi-illassa vilkaisivat he tuon tuostakin vaivihkaa olkansa yli. — Onko se taas…? kysyi ratavartija kotiin tultuaan silmäten puhelimeen.
Hänen vaimonsa nyökäytti myöntävästi päätään.
— Hm, sanoi ratavartija.