Hurraata huutaen hyökkää armeija rajan yli. Kolmen päivän kuluttua on armeija saanut selkäänsä ja juoksee maratonia kotiinpäin.
Kansan suuttumuksella ei ole rajoja. Se vaatii Kepulikopuloksen päätä.
Ritaratiraiskis luopuu kiireesti vallasta, ja hänen sijaansa nousee salaliittolaisten johtaja Hiperihaperihuiskis, joka ensi työkseen antaa vangita Ritaratiraiskiksen ja kaikki hänen ministerinsä. Sitäpaitsi lupaa hän kansalle Kepulikopuloksen pään. Tieto otetaan vastaan vilkkailla kättentaputuksilla.
Kun armeijan jäännökset ovat saapuneet kotiin, huomataan, ettei kenraali Kepulikopulos olekaan mukana. Hän on lähtenyt lentokoneella Etelä-Ranskaan terveyttään hoitamaan.
Ateenalaiset alkavat karjua ja keräillä kiviä taskuihinsa, jolloin Hiperihaperihuiskis asettaa kiireesti kenttäoikeuden. Kenttäoikeus tuomitsee Ritaratiraiskiksen ja kaikki hänen ministerinsä ammuttaviksi. Pääministeri Pipanapapanaiskis ja muut ministerit ammutaan 15 minuutin kuluttua torilla. Valitettavasti ei itseään Ritaratiraiskista voida ampua, sillä hän oli sattunut tulemaan toissapäivänä hirtetyksi.
Sitten kansalaiset rauhoittuvat ja ryhtyvät jälleen hoitamaan tupakka- y.m. ahvääreitään.
Mutta edellisen hallituksen ystävät, joitten johtajan Kakarapakaraiksen päästä on luvattu suuri palkinto, pitävät vihaa ja hautovat myrkyllisiä juonia.
Ja kun aika on kypsä, leimahtaa kapina, ja kansanjoukot syöksyvät
Kakarapakaraiksen johdolla linnaan etsimään Hiperihaperihuiskista.
Siellä tulee heitä vastaan rykmentin päällikkö, eversti
Kipelikapelikopulos, joka ilmoittaa, että asia on jo valmis ja
Hiperihaperihuiskiksen hautajaiset ovat kaikessa vaatimattomuudessa
huomenna.
— Minä olen siis valtion päämies! huudahtaa Kakarapakarais käsiään hieroen.