Jussilainen turhamaisuudessaan tavallisesti kyllä kieltää likinäköisyytensä, mutta tosiasia pysyy joka tapauksessa tosiasiana.
Parasta olisi, jos hän menisi kaupunkiin ja hankkisi itselleen silmälasit.
Jussilainen on ostanut itselleen moottorivenheen.
Hän on nyt siis suuri moottorimies ja on hommautunut erään pursiseuran jäseneksi, saadakseen itselleen asianmukaisen lakin.
Ja hän häärää vain moottorinsa kimpussa ja välittää vain moottoristaan ja puhuu vain moottoristaan ja kehuu vain moottoriaan, milloin ei kehu itseään, ja elää kokonaan moottorilleen päivät pitkät ja näkee unta moottoristaan koko yön.
Eräänä lämpimänä kesäpäivänä tapahtui sitten se, minkä täytyi tapahtua:
Jussilainen tuli vaatimaan meitä mukaansa moottorimatkalle.
Lyhyen sisällisen taistelun jälkeen suostuimme. Onhan Jussilainen
ystävämme, vaikka hän valitettavasti onkin tullut moottorihulluksi.
Onneksi on tämä mielisairauden laji tavallisesti ohimenevää laatua.
Vieläpä usein verraten pian ohimenevää laatua.
Totta puhuen ei Jussilaisen moottorissa tuntunut mitään vikaa olevankaan. Se läksi nöyrästi liikkeelle, heti ensi nykäisyllä, ja kävi sitten keskeytymättä ja reistailematta, melkein yhtä kovasti, kuin Jussilaisen suu hänen ylistäessään moottorinsa miltei yliluonnollisia avuja.
Jussilaisen käytettävänä on 3—4 peninkulman pituinen järvi. Sen toisella rannalla on edellämainittu Taivalsalon kylä. Kylän muodostaa kolme varakasta taloa. Niissä on joukko pulskia tyttöjä, joista osa on koulujakin käyneitä tai käyviä.
Päästyämme järven yli sanoi Jussilainen: