— Minä luulen, että… aloitti kesävieras J.U. Joutilas.
— Kyllä minä nyt tiedän, missä ne ovat! sanoi ukko. Ne ovat tuolla luodolla, joka näkyy tuosta ihan suoraan… tuosta minun sormeani pitkin!
J.U. Joutilas katsoi ja näki ensiksi, että ukon sormi oli aivan käsittämättömän likainen, sekä toiseksi, että luoto todella oli ukon osoittamalla suunnalla.
— Vai sinne ne juuttaat nyt arvasivat lähteä! purpatti ukko, ollen vähän vihainen ahvenille. — Mutta kyllä minä teidät löydän…!
Ja lisäsi, kavalasti ja käärmeellisesti nauraa kähittäen:
— Ei ne mua petä, hä hä…!
Luodolle oli pitkänlainen matka. Kului melkein puoli tuntia, ennenkuin sinne päästiin. Matkalla sanoi ukko:
— Olisi nyt ollut uistin, niin varmasti olisi kaloja lähtenyt!
Mutta kunpa ei ollut uistia.
Ukko ankkuroi venheen tottuneesti ja tanakasti luodon kupeelle ja sanoi sitten voitonvarmasti: