— Herra heittää nyt vain onget ja alkaa vetää ahvenia!
J.U. Joutilas olisi hyvin kernaasti vetänyt ahvenia venheeseen. Mitään muuta ei hän sillä haavaa halunnutkaan. Mutta ahvenet eivät puolestaan halunneet hänen vedettävikseen. Neljännestunnin jännittävän odotuksen jälkeen sanoi ukko salaperäisesti, ääntään alentaen, vaikka ei muita kuulijoita ollutkaan ainakaan puolta peninkulmaa lähempänä:
— Tietäisinhän minä kyllä sen varsinaisen ja oikean onkipaikankin…
— Missä se on? kysyi J.U. Joutilas, jossa virisi uusi toivo.
— Se on Pötkänsaaren kupeella… mutta herra ei sitten saa kenellekään sanoa, että me olemme ne kalat sieltä saaneet! vannotti ukko vilkaisten vaistomaisesti taakseen.
— En minä sano! vakuutti J.U. Joutilas juhlallisesti, ja vilkaisi hänkin vaistomaisesti taakseen.
— Se on semmoinen asia, etteivät muut tiedäkään, minkälainen kalapaikka se on, selitti ukko kiihkeästi. — Jos ne saisivat sen tietoonsa, niin silloin ne kaikki kiirehtisivät sinne ja lappaisivat sen tyhjäksi.
— En minä sano kenellekään! lupasi Joutilas.
— Eihän se näet hyväkään onkipaikka koko kylälle riitä, lisäsi ukko.
— Ymmärrettävästi! myönsi J.U. Joutilas ja sanoi: