— No minä soudan nyt sitten sinne vuorostani.
— Olisinhan tässä minäkin soutanut… oli ukko vastustelevinaan, mutta luovutti kuitenkin kerkeästi työntekijän paikan työnantajalleen, ja perusteli sitä m.m. sillä, että:
— Se kyllä löytyykin paremmin, jos minä olen perää pitämässä.
Kiskottuaan neljännestunnin venhettä, joka tuntui raskaalta soutaa, ja kun Joutilaan polvet aina tuntuivat olevan airojen tiellä, toivoi J.U. Joutilas, että olisi antanut ukon soutaa edelleenkin, ja pyyhkien hikeä paidanhihallaan kysyi:
— Onkohan sinne vielä pitkä matka, sinne… sinne…?
— Jaa, Pötkänsaareen? hoksasi ukko. — Ei sinne ole enää pitkältä…
Eikä sinne ollutkaan paljon enempää kuin toisen neljännestunnin matka, jonka jälkipuoliskolla J.U. Joutilas sai vasempaan kämmeneensä kaksi rakkulaa, mutta oikeaan ainoastaan yhden.
— Tässä se on! sanoi ukko vihdoin juhlallisesti, juuri kun J.U. Joutilas oli alkanut toivoa, että olisi kuollut nuorena, mieluummin keväällä. — Nyt on parasta, että herra muuttaa uuden madon, että asia alkaa laillisesti ja komeasti, he he…
Kesävieras J.U. Joutilas muutti kaikkiin onkiin uudet madot, katkaisten kappaleiksi itse kastemadot, viimeksimainittujen yhtä hurjasta kuin luonnollisestakin vastarinnasta huolimatta.
Sitten ruvettiin odottamaan ensimmäistä kyrmyniskaa ahventa… minuutti…. ja kaksi… ja viisi minuuttia… ja viisitoista minuuttia… ja viisikolmatta minuuttia…