— Mutta se ei ole ikävintä. Ikävintä on, että se aina myllää minun papereissani, joiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ja lukee kirjeitäni, jotka ovat sattuneet jäämään pöydälle, kun minun pitää välillä hypätä puhelimeen eteiseen, ja sitten juoruaa tuttavilleen, mitä on niistä lukenut. Vaikka niissä ei mitään valtiosalaisuuksia olekaan, niin ilkeää se kuitenkin on. Mutta eihän sitä viitsi vanhaa kasvinkumppaniansa suorastaan haukkumaankaan ruveta, kun ei tapaa sitä itse teossa.
— Sinun pitäisi antaa hänelle joskus hieno viittaus, arveli rouva
Tornimäki.
— Hieno viittaus! toisti Kaaleppi Tornimäki halveksivasti. — Minun pitäisi antaa hänelle hyvin paksu viittaus, sillä hienot viittaukset eivät Jussiin pysty, mutta minä olen liian hyvänahkainen mies. Ilkeäähän on mennä vanhalle tuttavalle sellaista sanomaan. Mutta jokin keino tässä täytyy keksiä, huokasi Kaaleppi.
Seuraavana päivänä, kun Kaaleppi Tornimäki oli kiireellisimmässä työtouhussaan, soi ovikello kovasti ja pitkään, ilmoittaen Jussi Tuohuksen tulon.
Jussi Tuohus tuli paremmanpuoleisilta aamiaisilta hyvinvoipana ja punakkana ja huolettomana, astui koputtamatta sisään Kaalepin työhuoneeseen ja nakkasi hattunsa sohvapöydälle ja valitsi parhaan sikarin laatikosta ja heittäytyi loikomaan sohvalle, nostaen jalkansa tyynylle — Jussi Tuohus ei käytä kalosseja, niinkuin hänen kengistään etenkin näin keväiseen aikaan hyvin näkyy — ja sanoi kirjoituspöydän ääressä istuvalle Kaalepille, että »oleppas hyvä ja nakkaa minulle tulitikut». Sytytettyhän sikarin alkoi hän sitten kertoa kaupungin juoruja, jotka eivät Kaaleppia erikoisemmin huvittaneet, ja muisti välillä, että »apropoo, sattuuko sinulla olemaan satamarkkanen huomiseen?»
Kaaleppi Tornimäki sanoi, ettei hänellä nyt satu olemaan lompakossaan kuin 50 mk, mutta jos Jussi pistäytyy huomenna, niin saa hän sen satalappusen. Jussi Tuohus tyytyi siihen ja vastasi, että hyvä on.
Jussi Tuohus oli huomannut, että Kaaleppi Tornimäki oli Jussin sisäänastuessa sysännyt erään edessään olleen, avonaisessa kuoressa olevan kirjeen kiireesti syrjään ja nostanut jonkin kirjan sen päälle. Jussi Tuohus päätteli, että kirjeessä mahtoi olla jotakin erikoista, ja kun eteisessä puhelin vähän ajan kuluttua kilisi ja Kaaleppi meni vastaamaan, nousi Jussi sohvalta, astui kirjoituspöydän ääreen, sai kirjeen käteensä ja lukaisi sen kiireesti.
Kaaleppi oli vielä puhelimessa, kun Jussi Tuohus posket leimuten kulki päällystakki auki ja hattu takaraivolla eteisen läpi ulko-ovelle.
— Joko sinä nyt menet? kääntyi Kaaleppi Tornimäki kysymään.
— Jo! sanoi Jussi Tuohus omituisella, tukahtuneella äänellä. — Hyvästi!