Ja Jussi meni, paiskaten oven tarpeettoman kovasti kiinni.
Kun Kaaleppi Tornimäki hetken kuluttua palasi puhelimesta huoneeseensa, hymyili hän vähän aavemaista, puoleksi pelästynyttä, puoleksi toivorikasta hymyä, ja kiiruhti pöytänsä ääreen.
Kirje oli entisellä paikallaan kirjan alla, mutta se oli toisinpäin kuin Kaaleppi oli sen asettanut, ja kuori oli vähän rypistynyt.
Kirje oli aivan asiallinen ja kuiva kirje jollekin kaukaisemmalle sukulaiselle. Siinä puhuttiin jonkin paikan saantimahdollisuuksista. Mutta sitten siinä oli seuraava kohta:
»Kun nyt vain muistaisin sulkea kuoren, ennenkuin eräs tuttavani tulee. Hänellä on inhoittava tapa pistää nenänsä minun asioihini ja lukea yksityiskirjeenikin, jos käsille sattuvat. Ja vippejään se ei koskaan maksa».
— Mitähän Jussi mahtoi arvella? ajatteli Kaaleppi Tornimäki pienellä kauhulla.
Jussia ei ole sen perästä näkynyt Tornimäen asunnossa.
Mutta me tiedämme, mikä häntä eniten harmittaa tässä asiassa.
Nimittäin se, ettei hän ollut tyytynyt siihen 50-markkaseen, joka
Kaaleppi Tornimäellä oli lompakossaan.