Kun Jeremi Vauhkoja hänen kohdallaan ojensi kätensä, loi herra häneen vihaisen katseen ja sanoi:
— Kuka te olette?
— Ha ha ha! nauroi Jeremi Vauhkola hyväntuulisesti.
— Sinulla on aina kepposesi!
Välittämättä tumman ja tuikean näköisestä herrasta, joka koetti surmata hänet kultasankaisten silmälasien lävitse leimuavilla murhaavilla katseillaan, sen enempää, jatkoi Jeremi Vauhkola tervehtimistään yleisen hämmästyksen vallitessa. Matkustajat vilkuilivat hämillään toisiinsa, mutta ojensivat kuitenkin tahdottomasti kätensä. Eräs palvelustyttö alkoi tervehtiessään nauraa hihittää, jolloin koko vaunu purskahti suureen, vapauttavaan nauruun. Kaikkein kovimmin nauroi Jeremi Vauhkola, joka sanoi:
— Te olette hauskaa väkeä, ha ha ha!
Ainoastaan se tumman ja tuikean näköinen herra ei nauranut. Hän oli päinvastoin edelleenkin vihaisen näköinen.
Vaaleatukkainen pankkineiti ei ollut huomaavinaan Jeremiä, kun hänen vuoronsa tuli. Mutta Jeremi tarttui hänenkin käteensä, välittämättä siinä olevasta käsilaukusta, puristi kättä ja käsilaukkua ja kysyi, kuinka mamma voi.
Seuraava, viimeinen, oli roteva, peloittavan näköinen rouva. Mutta Jeremi Vauhkola oli kuin huumauksen vallassa. Hän ei pelännyt rouvaakaan.
— Hyvää päivää! huudahti hän iloisesti rouvallepa ojensi sydämellisesti kätensä.