— Minä en tunne teitä! sanoi rouva jylisevällä äänellä.
— Anteeksi! vastasi Vauhkola. — Ehkä olenkin erehtynyt teidän suhteenne. Mutta sehän on helposti korjattu. Saanko esittää itseni? Johansson, Kristian Johansson!
— Uskomatonta! Ennenkuulumatonta! ähkyi rouva raivoissaan.
— Ei suinkaan! vastasi Vauhkola vilkkaasti. — Johansson on hyvin yleinen nimi. Arkkipiispakin on Johans…
Jeremi Vauhkola parka!
Hän ei ollut aavistanut, kuinka lähellä hänen lankeemuksensa hetki oli.
Hän ei ollut aavistanut, että rangaistus vaani hänen kintereillään.
Hän ei nimittäin ollut huomannut, että me olimme ilmestyneet vaunun takasillalle.
Meillä on ollut vähän vanhaa kalavelkaa Jeremi Vauhkolalle. Hän nolasi kerran meidät suurehkossa seurassa.
Pistimme sen hyväntahtoisesti hampaankoloomme ja lupasimme kaivaa sen sieltä esille sopivassa tilaisuudessa. Se oli nyt tullut.
Olimme nähneet hänen metkunsa ja käsittäneet kaiken. Pistimme päämme sisään vaunun ovesta ja huudahdimme niin kovaan, että kaikki sen kuulivat: