Maanantaina pitäisi alettaman.

Illalla istuttiin kuistilla ja luettiin lehtiä. Ei niissä ollut mitään erikoista.

Sunnuntaina.

Iltapäivällä keräytyi lounaiselle taivaalle pilviä. Ukko sanoi, että hyvä olisi, jos sataisi. Minä sanoin, että entäs heinätys? Ukko vastasi, ettei se sade heinäaikanakaan pahaksi ole. Kyllä kesä märkänsä kuivattaa.

Ukko sanoi lähtevänsä yöksi niittokonetta ajamaan.

Maanantaina.

Ukko on ajanut puolen yötä niittokonetta sadetakki yllään, ja nukkui sitten kymmeneen aamulla. Herättyään ukko sanoi, että tämä on niinkuin vanhaan hyvään aikaan: yöt sataa ja päivät poutaa pitää. Kelpaa silloin taloa asua.

Olikin aamupäivällä päivänpaistetta muutama tunti. Klo 1 i.p. lähti kaikki väki luokoa kääntelemään, illalla nostetaan keppeihin ja yöllä aikoo ukko ajaa niittokonetta.

Klo 1/2 2 juoksi väki kiireesti pois heinäpellolta. Akkaväellä oli hameet korvissa. Se oli vähän hassun näköistä, etenkin kun useimmilla oli vain yksi hame.

Tiistaina.