Vekarainen ja Kyyhkynen lähtivät onkimaan ja uistinta vetämään.
He palasivat kahden tunnin kuluttua takaisin ilman kaloja ja ilman uistinta. Se oli jäänyt järven pohjaan.
— Kala ei syönyt, ilmoitti Vekarainen.
— Emmekä me syö kalaa, lisäsi Kyyhkynen, jolla on taipumusta sanansutkauksiin myöskin vastoinkäymisten aikana.
— Mutta minä tahdon ruokaa! sanoi Vekarainen. — Minun on nälkä.
— Ruokaa kyllä on, huomautti rouva Vekarainen, joka oli kattanut päivällisen kalliolle levitetylle valkoiselle liinalle. — Mutta liemiruokana on nyt vain kahvi.
Ja ojentaen miehelleen anjovispurkin sanoi hän:
— Oletko kiltti ja aukaiset tämän.
— Missä on anjovispurkkiveitsi? kysyi hra Vekarainen.
— Ikävä kyllä unohtui se kotiin.