— Tietenkin! huomautti Vekarainen. — Minä en olisi koskaan unohtanut sitä.
— Sinähän et unohdakaan mitään — paitsi joskus itsesi yöksi kaupunkiin, niinkuin viime viikolla, myönsi rouva Vekarainen.
Herra Vekarainen ei katsonut arvonsa mukaiseksi vastata. Hän otti puukon tupostaan ja alkoi sen kärjellä sorkkia anjovispurkkia.
— Siirry kauemmaksi, ettet roiskauta meidän päällemme suolavettä, neuvoi rouva Vekarainen. — Ja varo pukuasi!
Vekarainen siirtyi lähellä olevan pensaan taakse, mistä rupesi kuulumaan ähkimistä ja epäselvää mutinaa.
— Etkö ala jo joutua? kysyi rouva Vekarainen parin minuutin kuluttua.
— Alkakaa te vain syödä, minä tulen sitten kun olen saanut tämän auki, kuului hra Vekaraisen hieman hermostunut ääni pensaan takaa.
Toiset ryhtyivät aterioimaan.
Hetken kuluttua kuului pensaan takaa rapsahdus ja sitä seuraava kirous.
— Nyt se katkaisi puukkonsa! ilmoitti Kyyhkynen.