— »Mitäs Iida ajattelee Kirstistä?» — »Onko Eilo poika vai tyttö?» — ja kaikkea sellaista… uhuu, minä olen orpo tyttö, uhuu…
Palvelijatar alkoi itkeä ulvoen. Työnsin hänet takaisin keittiöön ja kiiruhdin katsomaan, joko Kalle Loiske on hypännyt alas ikkunasta.
Kalle oli kiivennyt kirjahyllylle. Vedin hänet koivesta alas, ravistelin häntä kauluksesta ja huusin:
— Mitä tämä merkitsee?
Kalle Loiske tuijotti minuun, kuin näkisi hän minut vasta ensi kerran.
Sitten tarttui hän minun kaulukseeni ja huusi hampaitaan kiristellen:
— Meillä on lapsenristiäiset… tyttö… ja pappi tulee viiden minuutin kuluessa, eikä ole vielä nimeä…! Kuuletko! Pappi jo kököttää raitiovaunussa, liperit kaulassa, eikä meillä ole vielä nimeä!!
Ja hän alkoi juosta edestakaisin, ähkyen:
— Olga… Helena… Saima… Siiri…
Samassa pisti rouva Loiske päänsä ovesta sisään, huutaen:
— Kalle! Nyt se on löydetty? Mesikki!