Kalle Loiske tuijotti häneen älyttömän näköisenä ja mutisi: »Mesikki,
Mesikki…»
Sitten hän huusi:
— Ei Mesikki! Hyi! Se on liian imelä! Mene matkaasi! Anna minun ajatella! Anna… Anna… Anna… sekin on liian yleinen.
Ovikello kilahti. Kalle Loiske kalpeni ja ryömi sohvan taakse piiloon, mutisten:
— Nyt tuli pappi… Pulmu, Vellamo, Sinikka…
Menin avaamaan, koska talonväki oli päästään sekaisin.
Sitten palasin takaisin, vedin Kallen sohvan takaa ja ilmoitin:
— Se oli vain kukkakaupan juoksutyttö. Sinulla on vielä aikaa. Koeta rauhoittua. Koeta keksiä nimi…
— »Koeta, koeta!» matki Kalle Loiske raivostuneen näköisenä. — Koeta itse… Paula… Sirkka…
Ovikello soi taas.