Pölvänät astuivat tyytyväisin mielin sisään ja ryhtyivät asumaan huoneistoaan, joka oli todellakin saanut olla rauhassa murtovarkailta.
ILMIANTO
Ei tämä ole mikään opettavainen kertomus. Mutta tämä on tosi. Nimet vain on muutettu. Johtaja Aapelo itse kertoi tämän viime perjantaina.
Johtaja Aapelon entinen nimi on Abelsson. Ja johtaja Aapelolla on veli, joka myöskin on johtaja, mutta ei ole muuttanut nimeään. Hän on siis johtaja Abelsson.
Johtaja Abelsson, meidän johtaja Aapelomme vanhempi veli, meni vuosi takaperin naimisiin, ja oli onnellinen ja on vieläkin.
Eräässä suurimmista maaseutukaupungeistamme oli äskettäin jokin liikemaailman kokous. Sinne olivat saapuneet asuinkaupungeistaan myöskin johtajat ja veljekset Abelsson ja Aapelo.
Siellä oli aika hauskaa, hauskempaa kuin jossakin rauhankongressissa, ja vielä hauskemmalta tuntui johtaja Abelssonista, kun hän sai kotoaan sähkösanoman, että haikara oli käynyt siellä haikaroimassa ja tuonut hänelle pienen, mutta täydessä kunnossa olevan ja kaikilla nykyajan mukavuuksilla varustetun poikalapsen.
Johtaja Abelsson tuli heti iloiseksi kuin pelimanni ja kertoi kaikille onnestaan ja tilasi neljä heelaa konjakkia ja pyysi velimiestään lähtemään tervehtimään rouva Abelssonia ja nuorta Abelsson-herraa ja iloitsemaan yhdessä tapauksen johdosta.
Velimies sanoi, että se voi kyllä tapahtua, ja kun vaununosastoon oli päästy ja junailija oli käynyt merkitsemässä piletit ja ovi oli pantu lukkoon, otti johtaja Abelsson kapsäkistään yhden konjakkiheeloista, ja liivintaskustaan kääntöpääveitsen, jossa oli vain yksi terä mutta kaksi korkkiruuvia, suurempi ja pienempi.
Kun juna seuraavana aamuna pysähtyi johtaja Abelssonin kotikaupungin asemalle ja veljekset valmistautuivat lähtemään vaunusta, muisti johtaja Abelsson, että nurkassa oli se eilinen, suurimmaksi osaksi tyhjennetty lasiteollisuustuote, ja sanoi veljelleen, johtaja Aapelolle: »Pistä sinä tuo käsilaukkuusi, koska siinä näkyy vielä olevan vähän pohjalla. Minä ennätin jo panna kapsäkkini kiinni».