Näin myös tapahtui.
Veljekset astuivat peräkkäin asemasillalle, vanhempi veli edellä, kantaen isoa kapsäkkiään, ja nuorempi veli perässä käsilaukkuineen.
Samassa ilmestyi johtaja Abelssonin eteen kaksi tyytymättömän näköistä mieshenkilöä, jotka kysyivät:
— Onko täällä kellään väkijuomia?
Johtaja Abelsson hätkähti, sillä hän muisti ne kapsäkissään olevat kolme avaamatonta konjakkiheelaa. Tässä olivat hyvät neuvot kalliit ja ennenkaikkea kiireelliset, ja koska velimiehellä oli vain vaillinainen avattu pullo, niin viittasi johtaja Abelsson johtaja Aapeloon oikean kätensä etusormella ja sanoi nopeasti matalalla äänellä:
— Minä epäilen tuon herran käsilaukkua!
Silloin töytäsivät tyytymättömän näköiset mieshenkilöt johtaja Aapelon luo ja vaativat häntä avaamaan käsilaukkunsa, mutta johtaja Abelsson kiiruhti ajurin luo ja hyppäsi kapsäkkeineen rattaille ja käski ajaa minkä kopukan kavioista irtosi.
Johtaja Aapelo suuttui kuin turkkilainen, nähdessään oman lihallisen veljensä neuvovan etsivät hänen kimppuunsa, ja kun konjakkipullo oli otettu häneltä pois ja vieraat miehet kysyivät hänen nimeään, ilmoitti hän vihapäissään olevansa — johtaja Abelsson.
Tyytymättömän näköiset miehet, jotka tällävälin olivat muuttuneet vähän tyytyväisemmän näköisiksi, menivät matkaansa, kirjoitettuaan jotakin muistikirjaansa, ja matkaansa lähti myöskin johtaja Aapelo, ajaen veljensä talolle lausumaan tälle eräitä koristelemattomia totuuden sanoja hänen ennenkuulumattoman menettelynsä johdosta.
Siellä oli jo velimies ovella vastassa ja puhui niin paljon ja nopeasti, ettei johtaja Aapelo ennättänyt mitään sanoa. Johtaja Abelsson selitti ja todisti innokkaasti ja vakuuttavasti, että hänen oli yhteisestä intressistä ollut suorastaan pakko niin menetellä kuin nyt oli tapahtunut, ja että ellei hän olisi tätä konstia keksinyt, niin ei nyt olisi, millä viettää iloista perhetapausta.