Simo tarkasti korkoa ja huomasi, että se oli puoleksi irti ja että se siis pitäisi viedä kiinninaulattavaksi, ennenkuin se kokonaan heltiäisi, mutta Simolla oli paljon kiireitä, ja kun kiireet loppuivat, olivat suutarinliikkeet jo kiinni.
Niin se lykkäytyi päivästä päivään, kunnes korko viime maanantaina putosi irti Hakasalmenkadun kulmassa.
Simo murahti äkäisesti itsekseen, kumartui ja otti kengänkoron maasta sekä pisti sen taskuunsa, lähtien hieman ontuen jatkamaan matkaansa.
Aleksanterinkadulla tapasi hän pankinjohtaja Pennisen, joka sanoi, että päivää, herra Tuhkapää, olettekos te loukannut jalkanne?
Simo olisi tietysti voinut sanoa, niinkuin asia on, että ei hänessä ole muuta vikaa kuin että kengänkorko lähti juuri irti, ja että hän senvuoksi vähän ontuu.
Mutta raha-aika on kireä, ja Simon täytyy usein kirjoittaa nimensä poikittain, ja sitäpaitsi on Simo varovainen mies. Hyvin varovainen. Niinkuin hänen asemassaan olevan miehen tuleekin olla.
Silmänräpäyksessä vilahti hänen ajussaan, että jos hän kertoo irtautuneesta kengänkorostaan, niin saattaa se huonontaa hänen luottoaan. Penninen ajattelee, että kylläpä taitavat olla huonot asiat, kun kengätkin ovat niin huonot, että korot tippuvat kadulle. Ja Simo kun oli aikonut pistäytyä huomenna kaupittelemaan erästä paperia Pennisen pankkiin. Sitäpaitsi: onhan aina soveliaampaa vastata myöntävästi pankkimiesten kysymyksiin, etenkin silloin, jos ei siitä mitään vahinkoa ole.
Tähän tulokseen pääseminen, vaikka se on vaatinut meiltä näin monta riviä pitkän selvityksen, ei kuitenkaan vienyt Simolta aikaa kuin noin sekunnin. Simon ajatukset juoksevat välistä hyvin nopeasti.
Simo siis nyykäytti päätään ja myönsi, että loukkautuihan se vähän.
— Nyrjähtikö? kysyi Penninen.