— Epäilemättä, sanoi Jussi Punnus hajamielisesti.
— Tule seitsemän aikaan illalla ja koputa rappukäytävässä siihen minun huoneeni oveen, jossa ei ole ovikelloa, kun ei siitä tavallisesti kuljeta.
Ville Vuohelainen koputti neljännestä yli 7 sen huoneen ovikellotonta ovea, jota hänelle oli neuvottu, ja Jussi Punnus avasi mainitun oven.
— Nyt ei sinusta tiedä kukaan, ei vaimonikaan, sanoi Jussi Punnus. — Nyt täytyy lasten jälleen uskoa joulupukin olemassaoloon. Se on niin kaunista, kun voi säilyttää lapsenuskonsa…
— Onko sinulla joulupukin naamiota? kysyi Ville.
— On, se on tuossa hyllyllä kirjojen takana. Ja tuolla nurkassa on nurinkäännetty vanha lammasnahkaturkki.
— Siinä tulee liian kuuma, sanoi Ville, tarkastettuaan turkkia.
— Heitä muut vaatteet yltäsi, neuvoi Jussi Punnus.
— Jospa tänne tulee joku, epäröi Ville.
— Voithan silloin pujahtaa tuosta ovesta… se vie kylpyhuoneeseen… sinne ei nyt tule kukaan.