Hra Tikkinen alkoi klo 11:n tienoissa haukotella ja pulina poislähdöstä, mutta rouva Pursula sanoi, että kuinka voisi tulla kysymykseenkään lähteä pois, ennenkuin on kuultu kellon lyövän kaksitoista, johon Tikkinen vastasi, että kuuleehan hän sen kotonaankin, ja hra Pursula loi puolisoonsa silmäyksen, joka merkitsi, että aasi on aasi uudenvuoden aattonakin, ja huusi sitten, ettei pidä puhua poislähdöstä, ennenkuin tina on valettu.
— Niin, mutta onko tinaa? kysyi rouva Pursula.
— Se kai pitäisi sinun tietää, vastasi Pursula.
— Sinähän lupasit pitää huolen tinan ostosta, sanoi rouva Pursula.
Rouva Tikkinen hymyili nautinnonhimoisesti huomatessaan perheriidan olevan syntymässä, ja hra Tikkinen sanoi, että koska ei ole tinaakaan, niin on parasta jokaisen lähteä nukkumaan.
Mutta hra Pursula muisti, että piirongilla makuuhuoneessa olivat viimevuotiset tinavalannokset, joita nyt voitaisiin uudestaan käyttää, ja kävi noutamassa nämä mystilliset esineet ja käski sisäkön laittaa valkean salin uuniin ja etsiä tinakauhan ja tuoda vettä pesuvadissa.
Kun kaikki tämä oli täytetty, lukuunottamatta sitä, ettei tinakauhaa mistään löydetty, niin että Pursula rouva Pursulan vastalauseista huolimatta kävi noutamassa soppakauhan ruokasalin astiakaapista, ryhtyi hra Pursula valamaan tinaa.
Ensiksi valoi hän rouva Tikkiselle, joka väkisin oli ottanut pitääkseen pesuvatia polvillaan, koska sanoi sulan tinan sähähdyksen vedessä olevan niin hurjan intressanttia ja antavan hänelle huumaavaa hermokiihoitusta, mitä nykyaikainen kulttuuri-ihminen joskus kaipaa (rouva Pursula pujahti eteiseen nauramaan), ja kun kuuma tina sähähti herrasväki Pursulan soppakauhasta pesuvatiin kirkaisi rouva Tikkinen ja oli pudottaa pesuvadin.
Sitten ongittiin jäähtynyt tina vadista ja katseltiin sitä joka puolelta ja annettiin sen luoda varjo seinälle ja koetettiin arvata, mitä tulevaisuuden esiripun takana olevaa asiaa tai tapausta tämä rikkinäinen ja hatara ripellos mahtaisi tietää, ja rouva Tikkinen itse oli sitä mieltä, että se kuvasi hänen elämäänsä kokonaisuudessaan »tuhansine säikeineen ja särmineen ja heijastuksineen ja perspektiiveineen», mutta rouva Pursula oli vakuutettu siitä, että se aivan ilmeisesti esitti rva Tikkisen uutta kesähattua.
Sitten valoi Pursula herra Tikkiselle, jolloin syntyi pitkulainen esine, ja rouva Pursula huudahti, että se on ruumisarkku, minkä johdosta hra Pursula loi puolisoonsa vihaisen ja varoittavan ja rankaisevan silmäyksen ja herra Tikkinen kalpeni ja pyyhki otsaansa ja tunnusteli vaistomaisesti valtimoaan, mutta rouva Tikkinen pelasti tilanteen kääntämällä valannoksen toisin päin ja huudahtamalla: