LAIVOJA YÖSSÄ

Sua pelkään, meri, ikirauhaton! Niin levotonna läikähtelet esiin, käs'vartesi on oudon niljakas, yötaivas kaatuu ammottaviin vesiin.

Tuoll' liitää laiva purjein paisuvin
veen yli ilmaan valoviirun piirtäin,
mut muudan lipuu liekein himmehin
päin pimeyttä kulkusuunnan siirtäin.

Tää maailma on meri, laivat me,
me harhailemme kohti samaa maata.
Voi merta, joka laivat erottaa,
voi meitä, jotka emme estää saata!

Kas, kerran kaikki tähdet sammuvat,
ja pettää ihmisvoima, uupuu järki —
käy kokka kohti ristihyökyjä,
veen alla vaanii salariutan kärki.

Sua pelkään, meri, ikirauhaton.
Taas levotonna läikähtelet esiin.
Käs'vartesi on oudon niljakas,
ja kutsut, kutsut ammottaviin vesiin!

MAARIANKÄMMEKKÄ

Päivä on sammunut metsän taa,
tumman ja kaunihin metsän taa.
Sumua soutelee täällä ja tuolla
yöllisten niittyjen puolla.

En minä tunne, ken minä lien,
minne ma oikein matkalla lien.
Hillitön kaipaus vierellä astuu.
Kasteesta jalkani kastuu.