Vaara uhkaa! Hyytyy huuli.
Ruorit repee vankkaan työhön.
Mastoon iskee merituuli,
kalman kauhu nousee yöhön.
Laiva uppoo. Herra, auta!
Kukaan ei voi rantaan päästä.
Koht' on puhki kylkirauta,
pitkät piikit pistää jäästä.
Piikit pistää, hileet viiltää,
liikahtelee liukas pinta.
Veden alla ruumis kiiltää,
nytkähtelee lämmin rinta.
Kerran kohoo, sitten vajoo.
Pilvi putoo tähden eestä.
Hylky hukkuu, huuto hajoo.
Kuplakukat puhkee veestä…
NÄKINKENKÄ
Jo kesän kutsui kuolema, jo tiirat lensi pois. Kuin ruumislaulu kalsea yön lakkapäissä sois.
On syksyn sade vihmonut
nyt kylkeen kallion,
sen louhisyliin paennut
pien' näkinkenkä on.
Oi silmä, turhaan syttynyt
sa ettet koskaan ois!
Öin, päivin niin on kylmä nyt,
siis sammu, sammu pois!
On pilven reunat pimeät,
ei kultakuuta näy.
Veet viluhiset, vihreät
jääriittehesen käy…
Jo kesän kutsui kuolema, myös, näkinkenkä, mun. Oi helmisydän hohtava, tää murhe vie nyt sun!