Mut satamaan, mi havahtuu, miks toi sun kylmä aamu? Niin murheellisna kuvastuu tuo paljonnähnyt haamu. Nyt laituriin sun kytkevät. Ah mitkä kärsit kivut, kun rautaranat ryskävät ja vinkuu nostovivut!
Kaikk' kauniit kuvat katosi… Voi haavesydäntäsi — nyt juhlamieli-unesi vie rahvaan raaka käsi. Ne kalleimpasi pirstovat. Ja mustat rantalimat syö laitalautas valkeat veen vapaan kahlehtimat. — — —
Pois, pois — et vanki olla voi, liet, laiva, liian vapaa! Taas kuule, kutsumukses soi, ja lähtöhetkes tapaa! Niin kestä kaikki tuskasi, koht' tunteva oot, että taas lohikäärmekeulasi juo valtameren vettä!
MYÖTÄTUULEEN!
Oi anna suuta, armas! On ranta kauas paennut, me kahden oomme aavalla — vain mittaamaton syvyys nyt kerallamme on.
Oi katso, katso, tuolla jo taivaanranta himmenee, yön julma pilvi lähenee, ja meri aukoo suutaan kuin saaliinhimossa.
Ja herää harmaat kuohut, ja tuulen huulet humahtaa, ja kalan silmät tuijottaa, soi tiirain pitkä huuto kuin lasi särkyvä.
Ja lentää, kiitää pursi… Ah myrskyn sormi vallaton voi pian kumoon lyödä sen, nyt anna suuta, armas — tai meri suutelee!
TÄHTIHAUTA
Sumu sakoo. Kuuluu ryske.
Pilvet riippuu tähden eessä.
Katkee koneen kumee jyske.
Jäinen vuori liukuu veessä.