Keltaiset lehdet tuulehen lensi,
syksy jo syleili maita —
nostatti laineita lakkapäitä,
riehuja raivokkaita.
Keltaiset lehdet tuulehen lensi…
Tuskako tuuditti merta?
Mielitkö juoda, syksyn surma,
elämän punaista verta?
Keltaiset lehdet tuulehen lensi…
Tahdon taistella vastaan,
tahdon seisoa loppuun asti,
iskeä ainoastaan.
Keltaiset lehdet tuulehen lensi,
lennä, lehti, lennä —
ihmisen määrä on ylitse syksyn
ikuiseen kesään mennä.
ERAKKO
Mitä siitä jos tielleni koskaan ei ilon hohtoa luokaan päivät. Mitä siitä jos liljat kuolivat pois ja orjantappurat jäivät.
Mitä siitä jos muratti murheinen
minut muiden katseilta peittää.
Mitä siitä jos yö minut yllättää,
yö lempeän lohdun heittää.
En anele armoa ihmisten — sitä eivät he antaa saata. Minä rakastan suuria suruja ja ruskeaa erämaata.
PITKÄ ILTA
Istun, viettäen iltaa, vierellä majan. Vaappuu kun vanhaa siltaa vankkuri ajan.