Hymyy hetken muistollensa,
painuu alas valju pää,
kalvenneelle poskellensa
kyynel kimmeltämään jää:
Aina sama, tuttu taulu,
muutosta ei milloinkaan! —
Viirikukkoin vanha laulu
mielen murheiseksi saa.
Kaikkeen, mitä uskoit ennen,
kuolo kylmän varjon luo.
Mitä toivoit vuotten mennen,
elämä ei nähdä suo!
Aika sammuu lepoon lauhaan, kirkonkellot yössä soi. Unhoittuen syvään rauhaan rannan raidat unelmoi…
SURULLINEN ILTA
Syttyy liekit rantalyhtyjen, ilman täyttää löyhkä ruohon mädän. Usvan halki huutaa humisten ääni yksinäisen ihmishädän.
Palaa posket puiden kuolevain,
vaahteroista valuu tummaa verta.
Turhaa ilo hetkein hukkuvain —
elämä on pettävä sun kerta.
Kaikki kukkasi vie kuihtumus,
suvenonnesi on poissa, poissa,
täyttymättömyyden kaipaus
rikkirevityissä unelmoissa!
Lyhyt, lyhyt nuoruutemme on — pian pilvi nousee päivän eteen. On kuin värisevän kohtalon lyhdyn liekki kuvais öiseen veteen…