Ida Aalbergin väsymätöntä yritteliäisyyttä osoittaa, että hän maailmansodan puhjettua vielä kerran näytteli omine »Studio» seurueineen Nooraa parissa kolmessa maaseutukaupungissa ja Helsingissä. Viimeisen kerran hän esiintyi näyttämöllä vieraillessaan myöhään syksyllä 1914 Viipurin Näyttämöllä. Vuoden 1915:n alussa hänen piti esiintyä Jeanne D'Arcina Kansallisteatterissa, mutta kuolema katkaisi kaikki suunnitelmat.
XIX.
IDA AALBERG YKSITYISELÄMÄSSÄ.
»Hän osasi olla niin miellyttävä, niin miellyttävä, niin miellyttävä!»
Sanat ovat Adolf Lindforsin Ida Aalbergista lausumat. Näin muistelee Lindfors, vaikka Ida Aalberg elämänsä lopulla joutui sangen vaikeisiin konflikteihin hänen kanssaan. Ja näin puhuu melkein jokainen, joka on tullut henkilökohtaisesti tuntemaan suuren näyttelijättären. Bärtta Rainio, joka kuului Ida Aalbergin kiertueeseen 1893—1894, on kertonut, että tämä siihen aikaan saattoi tehdä jokaiselle ihmiselle, mitä ikinä halusi; kukaan ei voinut vastustaa hänen hurmausvoimaansa. On varmaan hyvin kuvaavaa, että syksyllä 1914 muutamat nuoret naiset kiistelivät keskenään siitä, kuka heistä enimmän osasi pitää Ida Aalbergista!
Mistä johtui Ida Aalbergin suuri vaikutusvoima ihmismieliin?
* * * * *
Sekä näyttämöllä, että näyttämön ulkopuolella Ida Aalberg vaikutti ympäristöönsä suggeroivalla voimalla.
Nuoruudessaan hän ei ollut saanut paljoa oppia, mutta ottamalla periaatteekseen suurien persoonallisuuksien etsimisen ja pyrkimällä heidän läheisyyteensä hän loi elämälleen aatteellista pohjaa ja sai vielä tietoja tai ainakin ohjeita tietojen löytämiseen. Hän sai itse elämässä oppia semmoista, mitä toiset oppivat koulussa ja yliopistossa. Vaikka hän oli harvinaisen tarmokas, ei hän voinut alkeiskasvatuksen puutteellisuutta — ankarassa katsannossa — koskaan täysin poistaa. Hän tunsi sen itse ja valitti sitä läheisimmille ystävilleen. Teoreettisissa kysymyksissä hän, kuten sanottu, oli todellisuudessa paljoa avuttomampi kuin aikalaisista yleensä näytti. Hänen herkästä vaistostaan ja henkisestä joustavuudestaan johtui, ettei tuota puutteellisuutta huomattu ja että häntä pidettiin korkean tietopuolisen kouluutuksen omaavana henkilönä. Ida Aalberg oli henkevä ja älykäs, ja hän osasi keskustella eetillisistä ja taiteellisista kysymyksistä, Ibsenistä ja ihmishengen korkeimmista saavutuksista vapaasti, palavan innostuneesti ja omakohtaiselta tuntuvalla vakaumuksella.
Vaikka Ida Aalberg sai elämänsä varrella runsaan määrän kokemuksia ja tietoja, ei hän erikoisemmin voinut niillä tietenkään lumota ympäristöään. On paljon muistelmia siitä, että seurustelu Ida Aalbergin kanssa oli henkevää ja että hän itse puhui suurenmoisesti, mutta verraten vähän tiedetään kertoa siitä, mitä hän todella puhui. Henkilölle, joka arvioi ihmisiä älyllisyyden perusteella, Ida Aalberg ei voi olla mikään todellinen suuruus. Jos ryhdyttäisiin tutkimaan, mitä Ida Aalberg oli ajattelijana, saataisiin tulokseksi verraten niukka sarja hänen lausumiaan aforismeja ja elämänohjeita.