Eräs Ida Aalbergin myöhempiä rakkaita ystäviä on sanonut, että hän Huusniemen näyttämöllä Viipurissa kuuli ensi kerran Ida Aalbergin äänen ja että se jo silloin vaikutti häneen vastustamattomalla viehätysvoimalla. Tämän myöhemmän ystävättären isä, kuullessaan tyttärensä jumaloivia sanoja nuoresta näyttelijättärestä, sanoi tutustuneensa tähän Helsingissä, missä Ida joskus teatterialansa alkuaikoina oli asunut Tukiaisen perheessä. Tytär pyysi silloin, että isä kutsuisi Ida Aalbergin lähellä Viipuria olevalle tilalleen, ja tämä pyyntö täytettiin. Ida Aalberg tuli, ajaen itse hevosta ja puettuna silkkipukuun. Hän oli käytöksessään niin luonteva, vilkas ja herttainen, että valloitti jokaisen sydämen. Hän puhui isän kanssa maanviljelyksestä samalla voittavalla mielenkiinnolla kuin tyttären kanssa tämän asioista. Leikittiin ja heitettiin kuperkeikkoja heinäladossa. Silkkipuku, vaikka olikin niin vahva, että »itsestään seisoi», ei kestänyt sitä menoa. Se kai olikin otettu mukaan siksi, ettei sen omistajalla ollut muuta oikein hyvää pukua.

V.

»NOORA» JA UNKARIN TRIUMFI.

Voimat kasvavat suurissa tehtävissä. Marie Seebach oli ensimmäisenä johtanut Ida Aalbergin suuriin osiin, ja keväällä 1879 tämä sai Suomalaisessa teatterissa koettaa voimiaan ja kasvoi ihmeellisen lyhyessä ajassa päätään pitemmäksi. On vaikeata määrätä, oliko Kaarlo Bergbomilla osuutta tämän kasvun jouduttajana. Valfrid Vasenius piti vähäistä myöhemmin »Valvojassa» Suomalaisen teatterin tyyliä realistisena. Bergbom ei erikoisemmin ollut kasvattanut sen näyttelijöitä, mutta mahdollista oli, että hän kritiikillään hiukan hälvensi Ida Aalbergin laulavaa saksalaista paatosta. Sanomalehtikritiikillä, joka merkitsi puutteita, on ollut oma osuutensa, sillä kukapa näyttelijä olisi kuuro sen sanoille. Ida Aalberg kirjoitti näihin aikoihin veljelleen, että hän kokoaa talteen jokaisen sanomalehtiarvostelun, missä hänestä puhutaan.

Näyttelijää ei voida kasvattaa yksistään kamarissa annetuilla lausuntatunneilla, jommoista Marie Seebachin opetus pääasiallisesti lienee ollut. Myöhemmällä iällään Ida Aalberg esitti vakaumuksenaan, että näyttelijän on opittava ammattinsa näyttämöllä.

Ankaraa Viipurissa suoritettavaa työtä ei Ida Aalbergin hento ruumis kestänyt. Hän sai Suomalaisesta teatterista lomaa ja vietti alkusyksynkin 1879 kotonaan Leppäkoskella. Vasta lokakuussa hän saapui Helsinkiin ja sai kiitosta eräissä uusissa osissa, Vronina Anzengruberin »Valapatossa», Valpurina Oehlenschlägerin »Aksel ja Valpuri» draamassa ja Maryna Sheridanin »Parjauspesässä». Vielä häntä kiitettiin Björnsonin »Vastanaineissa» ja erikoisesti sanottiin hänen saavuttaneen yleisön mieltymystä ingénue-osasta Wilbrandin »Ensi lemmessä». Emil Nervander sanoi hänen Luisestaan »Kavaluudessa ja rikkaudessa» alkuvuonna 1880, ettei hänen mielestään osaa voinut toivoa esitettävän »syvemmällä tunteella, suuremmalla nuoruuden sulolla eikä viehättävämmällä naisellisuudella». Ida Aalberg oli joitakin päiviä aikaisemmin esiintynyt Nervanderin kirjoittamassa jouluinteriöörissä »Pikku Suometar». Runebergin päivänä 1880 lausui näyttelijätär »Torpan tytön» ja hänen sanotaan olleen »sievän, iloisen ja vapaan» Juliana »En voi» kappaleessa.

Niin niukkoja kuin tämän aikakauden teatteriarvostelut ovatkin, niistä kuitenkin voi päättää — se on toisinaan sangen selvästi sanottu — että Ida Aalberg jo tähän aikaan oli tullut helsinkiläisen teatteriyleisön lemmikiksi. Kuitenkin hän vasta helmikuussa 1880 saavuttaa voiton, joka oli ratkaiseva ja vei hänet näyttämötaiteilijana monta porrasaskelmaa ylemmäksi.

Helmikuussa 1880 Ida Aalberg ensi kertaa joutui tekemisiin »Pohjan Velhon» Ibsenin kanssa, jolla myöhemmin tuli olemaan sangen merkittävä osa hänen elämässään.

Millainen oli Ida Aalbergin ensimmäinen Noora?

* * * * *