Emil Nervander kirjoitti »Morgonbladetissa» Suomalaisessa teatterissa 25/II 1880 olleen »Nooran» ensi-illan johdosta:
»Eilispäivän näytäntö oli kauttaaltaan kaunis voitto Suomalaiselle näyttämölle. Henrik Ibsenin »Nukkekoti» esitettiin lukuisalle intelligentille yleisölle, joka jännityksellä, toisinaan melkein hiiskumattomalla tarkkaavaisuudella seurasi väittelynalaisen kappaleen sydäntäkouristavia kohtauksia. Oli tultu teatteriin iloisilla toiveilla, jopa suurilla vaatimuksilla, että nti Aalberg etevällä tavalla suorittaisi Nooran osan. Kohtaus kohtaukselta katseltiin hänen näyttelemistään kasvavalla viehätyksellä, joka jo ennen kuin esirippu oli laskenut ensimmäisen näytöksen jälkeen oli vaihtunut syväksi ihailuksi sitä mestaruutta kohtaan, jolla hän tulkitsi luonteen hienoimmat vivahdukset. Näytelmän toisen näytöksen suoritus kilpaili arvokkaasti Euroopan ensiluokan näyttämöillä nähtyjen esitysten kanssa. Nooran roolilla nti Aalberg kieltämättä on astunut todellisen taiteilijattaren arvoon ja vilpittömästi onnittelemme häntä loistavan voittonsa johdosta. Illan kuluessa nti Aalberg huudettiin kymmenen kertaa esiin —.»
Myöhemmin Nervander vielä palasi asiaan lopettaen arvostelunsa:
»Pitäen silmällä myöskin osan vaikeutta saattanee liioittelematta väittää nti Aalbergin näyttelemistä täydellisimmäksi, mitä ainoakaan naisnäyttämötaiteilija tähän mennessä Suomessa on saavuttanut.» —
»Uusi Suometar» kirjoitti sekin verraten laajasti, m.m.:
»Suomalaisessa teatterissa lienee sangen moni toissailtana viettänyt juhlaa; aniharva lienee sieltä kotiin palannut ajattelematta elämän totisimpia ja vakaisimpia kysymyksiä. — Neiti Ida Aalberg todisti tosi-taiteilijan tavalla paremmin kuin sanomalehtikirjoittajamme Ibsenin esiintuomien aatteiden todenperäisyyttä.» —
Myöskin kaupungin ruotsinmielisissä lehdissä oli ylistäviä kirjoituksia, mutta sanomalehtiarvosteluista ei saa varmaa kuvaa Ida Aalbergin ensimmäisestä Noora-tulkinnasta.
Goethen ja Ranskasta tulleiden vaikutteiden ohella lienee myöskin Schillerillä ollut oma osuutensa saksalaisen näyttämöllisen idealismin kehittymiseen. Hän vaikutti siihen itse draamoillaan, joiden onnistunut tulkinta kysyi kehitettyä puhetaitoa. Ibsenin pohjoismainen »naturalismi» kasvatti Saksassakin myöhemmin aivan uuden näyttelijäpolven, joka ei pyrkinyt vaikuttamaan puheensa loistolla eikä liioin tyytynyt näyttelemisessään tapailemaan paljasta luonnonmukaisuutta. Sen edustajat yrittivät puhua hermoillaan: lihasten värähtelyt, sormien liikkeet, ruumiin asenteet, jopa eräillä niinkin harvinaiset ilmeet kuin punastuminen ja kalpeneminen, olivat hermonäyttelijän keinoja, joilla hän kykeni osoittamaan sellaista, mitä oli runoilijan sanojen takana. Ruumiin ja sen liikkeiden mykästä kielestä antoivat näinä aikoina Saksassa loistavia esimerkkejä kuuluisat italialaiset näyttelijät Rossi, Salvini ja Ristori, mutta vasta Ibsenin draamoissa uusi tyyli tuli viettämään voittojaan.
Ibsen ei ollut tarkka omien draamojensa esitykseen nähden. Näyttelijäammattia hän tuskin voi kunnioittaa, hänen piintynyt tunnuslauseensa »olla oma itsensä» sopi huonosti näyttelijöihin, joiden työssään tulee ryömiä milloin mihinkin kuoreen. Eräälle Nooran tulkitsijalle hän kuitenkin kerran oli antanut ylistävän tunnustuksensa: Marie Ramlolle, jonka hän sanoi suorastaan pelastaneen kappaleen Münchenissä. Ibsen sanoi: »Sellaista Nooraa ei ole missään muualla. Se, joka on hänet nähnyt, ymmärtää, mitä minä Noorallani tarkoitan.» Kerrotaan, että Marie Ramlo ei tehnyt osasta mitään paraatiroolia ja että hän Nooraa tulkitessaan oli mahdollisimman kaukana sankarityylistä.
Kaarlo Bergbomin osuudesta Ida Aalbergin menestykseen ei ole varmaa tietoa, mutta luultavaa on, että hän kahdenkeskisessä keskustelussa — hänellä oli semmoinen hieno tapa — on neuvonut nuorta näyttelijätärtä, joka sangen puutteellisen älyllisen kouluutuksensa vuoksi ei uskaltanut luottaa omaan ymmärrykseensä. Jos Bergbom oli neuvonut Noorassa Ida Aalbergia, oli tämä ainakin tällä kertaa voinut palkita neuvot neuvoilla. Helsinkiläinen arvostelu totesi, että kappale oli näytelty Suomalaisessa teatterissa samassa asussa kuin Kristianiassakin. Norjan pääkaupunkiin oli vähäistä ennen muuttanut entisen Suomalaisen oopperan jäsen Alma Vikström, joka oli kirjeenvaihdossa Ida Aalbergin kanssa. Alma Vikström lähetti Ida Aalbergille tarkan kuvauksen norjalaisesta näyttämöasetuksesta. Bergbom sai luultavasti Ida Aalbergin välityksellä luoda silmäyksen piirustuksiin, jotka kuvasivat esitystä Kristianiassa. Ida Aalbergille ystävätär antoi neuvoja rouvien Hvasserin ja Juelin Noora-luomien nojalla. »Vielä kerran, Ida», hän kirjoitti, »älä missään tapauksessa tee häntä sentimentaaliksi, älä hetkeksikään, älä edes eron hetkellä. — Kysyt kirjeessäsi, esiintyikö hän ensimmäisessä näytöksessä rakastettavana, iloisena, leikkivänä vaimona, aivan niin, rakas Ida! Samoin olet aivan oikein ymmärtänyt toisen näytöksen, anna sen kohota niin, että tanssi on huippukohtana. Muistan kirjoittaneeni Sinulle viimeisestä repliikistä toisessa näytöksessä — tee se niinkuin minä sinulle sanoin — ja kolmannessa näytöksessä kylmä ja rauhallinen ja ikäänkuin väsynyt elämään, kun Helmer häntä hyväilee, kiusaa se häntä. Toisessa näytöksessä rouva Juel oli niin mestarillinen, etten ole milloinkaan voinut uneksia mistään niin mestarillisesta» (Seurasi kuvaus toisen näytöksen yksityiskohdista.)