* * * * *
Suomalainen teatteri oli kansallisen romantiikan miesten hoivissa. Radikaalien suosituksella Ida Aalberg lähti Tanskaan, ja kesällä 1885 hän tunsi itsensä, ainakin ajottain, täysin radikaaliksi. Silloin hän, jonka kirjeissä aikaisemmin on näkynyt, ainakin ajottain, vilpitöntä Jumalan pelkoa, saattaa kirjoittaa:
»Heinäkuun kuumuus on tylsistyttänyt minut, olen vain märehtinyt taivaan ja maan välillä ja antanut maailman mennä menojaan. Tämmöisenä aikana kai vanha englantilainen herra keksi suuren viisautensa, minusta ainakin tuntuu, että nyt olen lähempänä Darwinia kuin milloinkaan ennen.»
Radikaalien piiriin Ida Aalberg heti Kööpenhaminaan tultuaan joutui.
Alkuaikoina olivat hänen ylimpiä ystäviään Brandes-veljekset.
Samoihin aikoihin kuin Ernst Ahlgrenin (Victoria Benedictssonin) sanotaan riutuneen rakkaudesta pohjoismaisen realismin herättäjään, Georg Brandesiin, osoitti tämä suomalaiselle näyttelijättärelle kykyään terävässä leikinlaskussa ja auttoi Dagmar-teatterin primadonnaa lukemalla hänen kanssaan osat »Erään naisen rangaistuksessa» ja »Odettessa». Georg Brandesin kirjeistä näkyy, että hän oli avulias ja suopea Ida Aalbergille. »Olen uskollinen ystävyydessä», hän kirjoitti tälle vielä vuosia myöhemminkin, kun Ida Aalberg pyysi häneltä suositusta saksalaiselle näyttämölle. Viisaan Brandesin kirjeistä ei voi päätellä, että heidän suhteensa olisi ollut erikoisen intiimi ja läheinen, mutta eräät Ida Aalbergin lausunnot viittaavat siihen, että Georg Brandes muodostui hänen vakavimmaksi kokemuksekseen Kööpenhamina-aikana.
Paljon tunnetumpi oli Ida Aalbergin suhde Edvard Brandesiin. Tämä järjesteli kaikin tavoin suomalaisen näyttelijättären teatteriasioita ja vaikutti siihen, että Casino- ja Dagmar-teattereiden johtajat olivat suosiollisia Ida Aalbergin suunnitelmille. Kun vertaa Edvard Brandesin ironisesta sävystään huolimatta sangen helliä Ida Aalbergille kirjoittamia kirjeitä viimeksimainitun samaan aikaan omille tuttavilleen kirjoittamiin, huomaa, miten suuresti tanskalainen kirjailija ja sanomalehtimies vaikutti suomalaisen näyttelijättären ajatuksiin ja sanoihin. Aina Suomeen asti levisi tieto, että Ida Aalbergilla ja Edvard Brandesilla muka oli hyvin läheinen suhde. Ruotsalainen Axel Lundegård, joka hänkin usein kävi näinä aikoina Kööpenhaminassa ja koetti Ida Aalbergin avulla saada siellä näyttämölle erästä draamaansa, laskee leikillisissä kirjeissään pilaa tästä suhteesta. »Oi Jumala, kuinka minä kadehdinkaan hänen menneisyyttään», hän m.m. kirjoittaa Brandesista Ida Aalbergille.— Kirjeenvaihdosta voi päätellä, että Ida Aalberg ihaili Edvard Brandesin älyä ja kirjallista häikäilemättömyyttä, mutta että hän sangen pian alkoi kartella »Politikenin» toimittajaa ja sulki tältä ovensa niinkuin niin monelta muultakin.
Georg Brandes on kertonut, että Alexander L. Kielland, joka syksyllä 1885 oleskeli Tanskassa, eräänä iltana hänen luonaan oli tavannut Ida Aalbergin ja että näyttelijätär heti oli tehnyt kuuluisaan norjalaiseen voimakkaan vaikutuksen. Jo 1881, kuten Juhani Aho on muistellut, Ida Aalbergin olemus oli ollut sellainen, että seurassa kaikkien katseet olivat vartioineet häntä, vaikka hän olisi istunut kuinka vaiteliaana. Kööpenhaminassa hän jo osasi puhua ja hän puhui tavallisesti sellaista, mikä erikoisuudellaan hämmästytti ja tehosi. Niinpä Georg Brandes on ihmetellen muistellut hänen kerran seurustelussa lausumiaan sanoja: »En halua lainkaan olla onnellinen, en lainkaan elää idyllisesti, kärsin mitä tahansa, kunhan vain tulen taiteilijaksi.[19] Näyttelijättären erikoinen olemus ja erikoiset puheet kai saivat aikaan sen, että Kielland tuli rakkaudesta sairaaksi. Hän oli kyllä siksi kokenut, ettei hänen Ida Aalbergille lähettämistään kirjeistä voinut muodostua »Nuoren Wertherin kärsimysten» toisintoa, mutta ne kykenevät antamaan ilman kommentaareja hyvän todistuksen Ida Aalbergin vaikutusvoimasta. Tässä muutamia näytteeksi:
I.
»Kööpenhaminassa 3 p:nä marrask. 85.
Neiti Ida Ahlberg!