Siinä molemmat aviorikkojat tapaavat toisensa monivuotisen eron jälkeen. Siinä näytti nti Aalberg hyvin hienosti niitä vaihtelevia mielenliikutuksia, joita Odette osoittaa kiukkuisesta katkeruudesta jäykkään raivoon saakka. Se oli selvää, voimakasta ja jaloa näyttelemistä ilman teeskentelyä ja joutavuutta.
Niinpä nti Aalberg neljännessä näytöksessä myöskin karttoi liiallista itkuisuutta kohtauksessa äidin ja tyttären välillä. Hän näytteli tasaisesti ja luonnollisesti sitä lumoavaa rakkautta, joka Odetten sielussa herää. Ja kun hän lähtee pois ja tyttären kysymykseen, koska he taas tapaavat, vastaa: »Ei täällä, kenties muualla», ei nti A. huonojen näyttelijäin tavalla kääntänyt silmiänsä taivaaseen: ainoastaan kuolon surullisuuden noissa sanoissa antoi hän uudestaan kaikua.»
Samassa »Politiken» lehdessä on toinenkin arvostelu, jonka alla on nimi
»Per Anden» ja jossa Ida Aalbergista lausutaan:
»Odetten näytteleminen eilen illalla oli kaunis voitto nti Aalbergille. Yleisö huusi hänet esiin joka näytöksen jälkeen. Elleivät kööpenhaminalaiset nykyisin olisi niin epäluotettavia teatteriasioissa, voisi ennustaa tuolle ei aivan tuntemattomalle kappaleelle koko sarjan näytäntöjä sen uudessa fennomaanisessa esitysmuodossa.
Jättiläisruusuvihkon, vähintään 3 jalkaa läpimitaten, nti Aalberg sai maanmiehiltään, ja leveihin suomenvärisiin nauhoihin oli painettu tällainen salaperäinen kirjoitus: »Tervehdys Suomenmaalta.»
Ida Aalbergilla ei, kuten Kaarola Avellan on hänestä sanonut, ollut kieliopillista älyä. Mutta hänellä ei ollut myöskään hyvää kielikorvaa, hän ei ollut niitä naisia, jotka suurella helppoudella oppivat lavertelemaan vierailla kielillä. Jo syksyllä 1886 tanskalainen sanomalehtiarvostelu alkaa hermostua hänen kielenkäyttönsä johdosta. Kaikkien tunnustavien sanojen ohella annetaan huomautus huonosta kielestä yhä ankarammassa muodossa. Niinpä »Politiken» kirjoittaa hänen esiinnyttyään Margitina »Solhaugin pidoissa»:
»Katsoja saa vaikutelman, jonka ehkä saisi, jos kuulisi taiturin soittavan leikkiviululla Beethovenia. Neiti Aalbergin soitin tärvelee häneltä sekä pienet että suuret vaikutukset. Hänen pitää täysin oppia tanskaa ennenkuin hänestä tulee tanskalainen näyttelijätär, ja on parasta, että hän malttaa odottaa, ennenkuin uudestaan esiintyy.»
»Tilskueren» kirjoittaa samasta osasta:
»Hänen kielenkäyttönsä on murskannut kaikki toiveet saada hänestä lähitulevaisuudessa tanskalainen näyttelijätär. Totta puhuaksemme hänen rouva Margitissaan tuskin oli ainoatakaan tanskalaista korostusta, myöhemmät näytännöt olivat siinä suhteessa yhtä huonoja kuin ensimmäinenkin.»
Jouluntienoissa johtaja Andersen asetti näyttämölle kevyen »Maasotilas» nimisen koristuskappaleen. Se saavutti niin suuren yleisömenestyksen, ettei näyttänyt tarpeelliselta pitkiin aikoihin ottaa esitettäväksi uutta ohjelmistoa. Raivoissaan työttömyydestään Ida Aalberg lähti lupaa kysymättä tammikuussa 1887 Suomeen. Sellainen vierailumatka oli hänelle välikirjassa myönnetty, mutta ajasta olisi ollut sovittava Dagmar-teatterin johtajan kanssa. Siksi Th. Andersen julkaisi Kööpenhaminan lehdissä uutisen, että näyttelijätär oli rikkonut välikirjansa. Tämä palasi loistavalta vierailultaan Helsingistä takaisin Tanskaan, hän tuli ylpeänä ja ylimielisenä, mutta kuitenkin näytti sovinto aluksi mahdolliselta. Ida Aalbergilla oli suuri joukko vaikutusvaltaisia ystäviä, ja hänen asiaansa ajettiin erittäin kiivaasti Kööpenhaminan lehdissä. »Juriidisen oikeuden varjolla tehdään usein vääryyttä», kirjoittivat hänen puolustajansa. Ristiriitaa ei sentään saatu sovitetuksi, ja lopputulos oli, että Ida Aalberg menetti suurimman osan Dagmar-teatterista hänelle luvattua palkkaa, joka oli silloin noin 7000 kruunua, ja Th. Andersen erosi johtajantoimesta hermoheikkona miehenä. — Tässä on vain lyhyesti kuvattu asia, josta aikoinaan kirjoitettiin hyvin paljon.