Te tiedätte, mitä hänelle merkitsee yksikin sana Teiltä; saako hän
odottaa jotakin?
Teidän
Alexander L. Kielland.»
IV.
»Holmerødin kartanossa Hillerødissä 20 p:nä marrask. 1885.
Rakas Neiti Aalberg! Postinkulku on kovin huono täällä; en usko, että saatte kirjeitäni; ja minusta tuntuu, että minun velvollisuuteni on pitää Teitä à jour potilaan tilasta. Hän on huonontunut — niin rakas Neiti! hän on paljon huonontunut; lastentaudit ovat aina vaarallisia vanhoille kavaljeereille; nyt hän tahtoo Kööpenhaminaan; häntä ei saa pysymään täällä. Hän puhuu konsertista Griegin luona ja tanssiaisista konsulin luona; en todellakaan tiedä, mitä tyhmyyksiä hän aikoo tehdä, mutta hän saa minut pelkäämään. Eikö Teistä tunnu, että Teidän pitäisi lähettää hänelle pari sanaa? hänestä tuntuu ankaralta, että Te ette ole lähettänyt hänelle ainoatakaan riviä, — älkää käsittäkö minua väärin: hän ei valita koskaan, hän ei vaadi mitään, mutta minä, joka tunnen hänet, voin ymmärtää, että se kiduttaa häntä enemmän kuin Te ehkä uskotte.
Teidän
Alexander L. Kielland.»
Luonnollisesti »potilaan» tila seuraavina päivinä vielä paljon paheni, alettiin puhua toivottomuudesta, kadotetusta kyvystä j.n.e., ja leikillinen sävy katosi arveluttavassa määrässä.
Kielland joutui pian matkustamaan pois Tanskasta. Myöhemmin, kun Ida Aalberg tarvitsi hänen neuvoaan Amerikan matkaa varten, jota hän suunnitteli ja koetti Kööpenhaminasta käsin järjestää, norjalainen kirjailija kaihoten muistelee punaista lamppua, jonka oli nähnyt Ida Aalbergin asunnossa.
Tanskassa oli paljon henkilöitä, jotka erään pankkivirkailijan tavoin voivat Ida Aalbergille, »Smilikselle» — se oli hänen lempinimensä Kööpenhaminassa? — huokailla: »Efter at jeg har laert Dem bedre at kjende, ere alle andre Mennesker mig saa forfaerdelig ligegyldige.» [»Opittuani Teidät paremmin tuntemaan, kaikki muut ihmiset ovat minusta hirveän merkityksettömiä.»]
Siitä suunnattoman suuresta kirjemäärästä, minkä Ida Aalberg Kööpenhaminassa ollessaan sai, ja osaksi hänen itsensäkin lähettämistä kirjeistä käy selville, että hän Tanskassa joutui mitä vilkkaimman seuraelämän pyörteeseen. Kaikki ovet kaupungissa olivat hänelle avoimina. Paljoa suuremmalla huolella kuin ennen hän alkaa ajatella pukuaan, asuntoaan ja esiintymistä seuraelämässä. Tanssiaisia, juhlia ja ratsastusmatkoja Kööpenhaminan ympäristöön oli yhtä mittaa, niin että voimat tavan takaa tahtoivat pettää. Toisinaan hän kutsui valitun seurapiirin illallisille luokseen, kaupunkiin saapuvat suomalaisetkin viettivät hänen luonaan jonkin iloisen hetken. Sangen usein saivat kuitenkin puheille pyrkijät, sekä tanskalaiset että suomalaiset, kääntyä hänen oveltaan takaisin.