Äidin, ei isän, ansiota oli, että Ahlbergin perheestä lapset lähetettiin kouluun. Mutta luultavaa on, että äiti tahtoi saada lapsensa opin tielle vain siksi, että toivoi heidän tulevaisuudessa siten pääsevän edullisempaan taloudelliseen asemaan. Antti Ahlberg saattoi joskus ääneen lukea lapsilleen Dickensin tai Scottin romaania, kuten Ida Aalberg on kertonut, mutta äidin ajan ja harrastukset vei taloudenhoito kokonaan. Hän ei liene monesti tarttunut kirjaan ja kirjeen laadinnassa hän mieluummin käytti toisen henkilön apua.[1]
Ida Aalbergin kertoman mukaan hänen äitinsä oli hyvin uskonnollinen ja kuului heränneisiin. Kyllä Charlotta Ahlberg olikin uskonnollinen, mutta tuskin kuitenkaan missään syvemmässä mielessä. Hän kävi kirkossa ja käytti lapsiaankin siellä, vaikka matka oli verraten pitkä, ja paheksui teatteria, jota piti turhuutena ja jumalattomuutena. Mutta hänen sielunsa oli liiaksi kiinni tämän maailman puuhissa ja velvoituksissa kyetäkseen kääntymään Jumalan puoleen siinä mielessä kuin varsinaiseen herätykseen kuuluu. Charlotta Ahlberg oli uskonnollinen vain sen verran kuin siihen aikaan oli yleistä.
On vaikeata sanoa, johtuiko perityistä taipumuksista, kuten joku on arvellut ja luullut tietävänsä, vai sisällisestä vammasta ja sairaudesta, kuten myöskin on arveltu, että Charlotta Ahlberg myöhemmällä iällään alkoi kohtuuttomasti huumata itseään alkoholilla. Itse hän tuttavilleen syytti miehensä käytöstä juomahimonsa aiheuttajaksi. Jo aamuvarhaisella Charlotta Ahlberg saattoi kotonaan olla tolkuttomasti humalassa, ja niinkin arvokkaassa tilaisuudessa kuin kansakoulun vihkiäisissä hän voi esiintyä risaisessa esiliinassa ja pahasti päihtyneenä. Antti Ahlbergia, kuten valtion rautateiden nimikirja osoittaa, rangaistiin useita kertoja juopumuksesta sekä virantoimituksessa että sen ulkopuolella, jopa hänen 1894 tämmöisen yhä uudistuneen virheen takia täytyi ottaa ero toimestaan, mutta vaimonsa juomista hän ei voinut ymmärtää. Antti Ahlberg valitteli: »Jos hän tyytyisi yhteen punssiin, niin minä en sanoisi mitään, vaan kaataisin sellaisen hänelle joka aamu, mutta hän tahtoo suuren pullon viinaa päivässä ja se on liikaa». Emännän kiihko viinan hankkimisessa saattoi mennä joskus niinkin pitkälle, että hän luvattomasti pyrki aukomaan laatikkoa, jossa isäntä piti rahoja. Charlotta syytti miestään uskottomuudesta ja ylen tylystä kohtelusta. »Saat nähdä, että hän vielä kerran tappaa minut ja menee sitten naimisiin Kalistan kanssa», sanoi hän kerran ennustuksenaan eräälle tuttavalleen. Ei ollut ihme, että paikkakunnalla yleensä uskottiin Antti Ahlbergia syylliseksi vaimonsa murhaan, kun kävi niinkuin myöhemmin kävi.
Vuoden viimeisenä päivänä 1900 Charlotta Ahlberg kuoli olosuhteissa, jotka olivat niin epäilyttävät, että kuoleman syitä täytyi virallisesti tutkia. Poliisitutkintopöytäkirja puhuu sangen raskauttavaa kieltä Antti Ahlbergia vastaan, ja ruumiinavauksesta annettu lääkärin lausunto pitää varsin vähän todennäköisenä, että vammat, joiden johdosta kuolema aiheutui, olisivat johtuneet kaatumisesta sileälle lattialle. Erään poliisitutkinnossa olleen todistajan lausunnosta päättäen Antti Ahlbergia vaivasi häntäkin mustasukkaisuus, mieletön ja sairaalloinen päähänpisto, sillä olihan hänen vaimonsa jo yli 70 vuotta vanha.
Niin villiintyneen kuin Antti Ahlbergin varmasti tiedetään vaimonsa kuoleman edellä olleenkin, voi hyvin olla mahdollista, ettei hän tuottanut kuolemaa. Ainakaan ei häntä voitu sitovasti todistaa siihen vikapääksi, ja läheisilleen hän saattoi antaa täyden vakuutuksen viattomuudestaan. Hän tuntuu olleen tapauksesta syvästi järkytetty. Pari viikkoa myöhemmin hänen sanotaan iltahämärissä tulleen naapuriin ja kertoneen, ettei yökausiin saa unta silmiinsä, ellei maatessaan pidä pyhää kirjaa rintansa päällä.
1902 Antti Ahlberg meni kolmannen kerran naimisiin. Hänen kolmas vaimonsa oli Kaliksta Stolt, o.s. Jyvänen.
Antti Ahlberg kuoli 2/XII 1904.
* * * * *
Antti ja Charlotta Ahlbergin lapset olivat:
Johan Oskar s. 1855, k. 1923. Ida Emilia s. 1857, k. 1915. Aksel Mauritz s. 1860, todennäköisesti kuollut Amerikassa. Anton August s. 1864, k. 1865. Alma Maria s. 1866, k. 1869. Anders August s. 1870. Hugo Hjalmar s. 1872, k. 1904.