»Ainoastaan rakkaus, vapaus ja tahto saavat — ja niiden tuleekin se tehdä — sitoa. Ida on valinnut tulevan teokseni tien. Kaipaus vapauteen ei hänessä ole vielä niin voimakas kuin minussa; se on hänessä kuitenkin passiivisena: kaipaus päästä sisäisestä rikkinäisyydestä.»
Vapaaherra Uexküllin kokemattomuus ja filosofinen ihanteellisuus esiintyvät vielä pitkän aikaa erittäin sympaattisessa valossa. Ida Aalberg oli sairas, hermosto oli aivan pilalla, ja vaikka hän pitkänpitkissä keskusteluissa tosin saa tehdä tiliä kuluneesta elämästään, ennen kaikkea avioliitostaan Lauri Kivekkään kanssa — ne olivat vaikeita keskusteluja ja Ida Aalberg näki hyväksi kieltää onnellisuuden edellisestä aviostaan — nuori paroni esiintyy täydellisessä filosofisessa ja rakastettavassa suvaitsevaisuudessaan, kun hän esim. toteaa:
»Se on ollut vain näennäistä elämää» (Scheinleben»).
Vähitellen muuttuu muistiinpanojen sävy kuitenkin kriitillisemmäksi. Nuori mies alkaa yhä selvemmin nähdä, että rakastetulla naisella ei olekaan oikeata ibseniläistä mieltä eikä ibseniläistä rakkautta. Hän ei olekaan vapaa, huomaa silloin kauhistuen Ibsenin aatteiden ajaja. Ida Aalberg ei jaksanut kestää pitkiä ja filosofisia keskusteluja, joista suoriutumiseen hänellä ei ollut mitään edellytyksiä — Perander-vainajan opetukset eivät auttaneet häntä vähääkään, siihen olisi tuskin Perander itsekään pystynyt. Ida Aalberg yritti esittää matkatoverinsa kiihkeisiin kysymyksiin ja syytöksiin aluksi vastakysymyksiä ja vastasyytöksiä:
»Sinun onnettomuutesi on siinä, ettei sinun koskaan ole ollut pakko tehdä työtä eikä nähdä nälkää» hän väitti ja syytti matkatoveriaan pedanttisuudesta.
»Ehkä», vastasi väsymätön filosofi suunnattoman suuressa epäitsekkäisyydessään, mutta jatkoi sitten tuntikausia keskustelua, joka sai Ida Aalbergin koettamaan toista puolustusasema: vaikenemista. Mikä apu tästä oli, nähdään esim. seuraavasta muistiinpanosta:
»Kun sinä nyt olet niin herkkätunteinen minun huomautuksilleni: mitä tapahtuukaan sitten, kun kaikenlaiset juorukellot ja hyvät ystävättäret alkavat yllyttää sinua selittelemällä, että sinun pitäisi puolustaa itsenäisyyttäsi minua vastaan.
Että he tulevat niin tekemään, on varmaa.
Rva Weljaminovin [rva Weljaminov: Ida Aalbergin suojelija Berlinissä 1889] kirjeessä on jo alku siihen.
Ota se ajoissa huomioon.