Pelkää sitä.
Jos kerrankin, edes hetkeksi, antaudut valheelliselle, valheelle, sillä sinun täytyy, minä tiedän sen, sisimmässäsi tuntea — uhmasi ja vaikenemisesi valheeksi, valheeksi rakkautemme edessä, niin seuraukset näyttäytyvät itsestään.
Ne näyttäytyvät ehdottomalla varmuudella. Jos tahdot niitä välttää, voita itsesi hetkellisesti.
Ole vapaa.» – –
Tämäntapaisissa muistiinpanoissa, joita on sangen runsaasti, nuori filosofi ja maailmanparantaja epäilemättä ei esiinny suvaitsevaisuuden ja puhtaan epäitsekkään rakkauden palvojana, vaan sisältyy merkintöihin ja alleviivauksiin sivumaku lahjakkaan ja äitinsä ainoan pojan suuresta omahyväisyydestä ja itsetietoisuudesta. Kun lukee nämä peittelemättömät muistiinpanot on jokseenkin mahdotonta välttää vaikutelmaa, että kirjoittaja oli hiukan liian nuori, liian vähän kokenut, liian teoreettinen ja liiaksi itsetietoisen viisas pystyäkseen vaikuttamaan itseään koko joukon vanhempaan ja paljon kokeneeseen toveriinsa täyden vakuutuksen voimalla. Ida Aalbergin kielteinen kanta ystävänsä teoretisoimiseen nähden tulee tämän muistiinpanoista riittävän selväksi. Ida Aalberg ei tosin loukannut toveriaan toistamalla Hamletia:
»Sanoja, sanoja, sanoja»,
mutta hän loukkasi häntä muilla välinpitämättömyyttä ilmaisevilla puheillaan, ilmeillään, olemuksellaan ja käytöksellään, jotka kaikki osoittivat, ettei hän, Ibsenin jumalainen tulkitsija, osannut antaa toivottua arvoa syvälliselle ajatustyölle ja teoreettisesti saavutetuille elämänohjeille. Vapaaherra Uexküll-Gyllenband oli vanhaa ritari- ja sotilassukua; oli selvää, että hänen oli liian vaikea taipua myönnytyksiin. Traagillisen ristiriidan syvyyttä kuvaa esim. seuraava paperipalaselle tehty merkintä:
»Joko:
me eroamme heti; voin antaa sinulle 500 markkaa;
1500 tarvitsen minä tehdäkseni kolmen vuoden ajan työtä jossakin saksalaisessa yliopistossa ja täydentääkseni työni, jonka tehtävänä on tuoda sinulle ja minulle selvyyttä.