— Kylläpä sinulla, Reino, on pitkät esipuheet, ennenkuin morsiantasi suutelet, lausui Aino nauraen. Hän oli Davidin kanssa tullut istujain huomaamatta ja seisoi nyt aivan heidän takanansa.
— Mitä urkkijoita siellä on! huusi Reino ollen olevinaan hyvin vihanen, — jos nyt ette yhtenä viivana lähde tästä paikasta, niin heitän teidät tuohon järveen!
Virtaan he sitten menivät kaikki neljä, ja siellä kisaillessaan päästivät nuoret semmoisen ilon ja melun valloilleen, että rannan ruoho ja kukat nyökäyttelivät päitään toisilleen ja hymyilivät keskenään. Ruth ja David olivat myöskin jo oppineet nauramisen taidon, ja se oli Ainosta enemmän kuin hauskaa.
XVI
Maninmaan asukkaat viettivät pääsiäistä aina huhtikuun ensimäisenä sunnuntaina. Tätä suurta juhlaa vietettiin aina syvässä hartaudessa lukien ja tutkien Vapahtajan kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen historiaa. David oli täksi pääsiäiseksi säveltänyt uuden oratoorion, jossa esitettiin Maria Magdalenan, Maria, Jakobin tyttären ja Salomon haudalle meno. Kun Ruth, Aino ja äiti lauloivat urkujen säestyksellä, niin silloin oli Reinokin irti kaikesta maallisesta. Hänen sielunsa kohosi aivan kuin taivaisiin. Täydellistä antaumusta häneltä vaadittiinkin, sillä hän yhdessä Davidin kera esitti enkelten osan.
Jumalanpalveluksen jälkeen sanoi Aino Reinolle:
— Emmekö ole äärettömän onnellisia, kun saamme olla täällä. Missään kirkossa emme saisi tämmöistä hetkeä viettää.
Reino oli täysin yhtämieltä sisarensa kanssa.
Toisena pääsiäispäivänä iltamanin aikana, kun kaikki kolme paria istuivat mukavasti tarinoimassa, virkkoi Johannes: — Muistatko, Maria, tätä päivää vuonna 1698?
— Muistanpa hyvinkin, sanoi Maria ja siveli kädellään miehensä kättä, lämpimän katseen tullessa vieläkin lämpimämmäksi.