— Mikähän maamme puista tänne tulee taas viidenkymmenen vuoden päästä? virkkoi Reino.
— Oikeinko sinä toivot sen päivän näkeväsi? kysyi Aino.
— Eläisihän täällä vaikka Metusalemin ikäiseksi, naurahti Reino.
Lähellä asuntoa oli useita valkeasta marmorista veistettyjä vartalokuvia; ne esittivät kaikki raamatullisia henkilöitä ja olivat erittäin suurella huolella ja taidolla tehtyjä.
— Feidias ja Thorvaldsen ovat itse olleet täällä näitä veistämässä, sanoi Reino, lausuen arvostelun teoksista.
— Minä sanon heitä isäksi ja veljeksi, sanoi Ruth.
Siinä oli Jakob, joka juuri on herännyt, nähtyään unensa tikapuista enkeleineen, ja David harppua soittamassa. Kauan katseli Reino Ruthia, joka tähkäpää kädessä puhui Boaksen kanssa; elävä Ruth siinä oli ollut mallina.
Hiukan sivulla oli suuri kalliopaasi, johon oli hakattu Jeesuksen hauta. Haudassa oli kaksi enkeliä ja Maria Magdaleena kädet ristissä kuuntelemassa hartaana ja samalla hämmästyneen iloisena enkelien sanoja. Kohtaus oli niin liikuttavan kaunis, että Aino sitä katsellessaan sai pyyhkiä kyyneleen silmänurkastaan.
— Miten te olettekaan oppineet noin suuriksi mestareiksi? ihmetteli Reino taas.
— Kylläpä siihen vuosia kului ja monta marmorikappaletta turmeltui, ennenkuin uskalsimme ruveta esittämään näitä henkilöitä, virkkoi isä.