Vuoren kohtisuoraan, sileään tai silitettyyn seinään oli kuvattu Vanhan Testamentin tärkeimmät tapaukset, ja kuvasarja ulottui virrasta aina saliin saakka.
Virran niskan kohdalle oli kuvattu paratiisi. Puhtaita olivat Adam ja Eva, viattomuuden ja hyveen esikuvia alastomassa kauneudessaan. He seisoivat paratiisin läpi kulkevan virran rannalla ja katselivat aamuauringon ensisäteiden valaistuksessa taivaalle, kasvot pyhää hartautta täynnä, aivankuin he näkisivät siellä itse Jumalan.
Toisessa kuvassa esiintyi käärme Eevaa viettelemässä. Käärmeellä oli viekkaan näköisen ihmisen kasvot. Erinomaisen herkullisen näköinen hedelmä riippui aivan Eevan silmien edessä.
Kolmannessa kuvassa lähtivät paratiisin asukkaat pois enkelin ajamina. Surun ja häpeäntunnon vallassa kulkivat nyt Adam ja Eva.
Seurasi näin kuva toisensa jälkeen. Mutta kun he saapuivat kuvaan, joka esitti Rebekkaa kaivolla, niin ei Reino tahtonut malttaa lähteä sen äärestä lainkaan pois. Siinähän oli taaskin Ruth! Hänen ihanat silmänsä oli kuvattu tuohon kallioon. Olihan täällä Ruth elävänäkin lähellä, mutta eihän hän uskaltanut neidon silmiä katsella niin syvästi.
— Oletko sinä Rebekkaan niin ihastunut, ettet malta hänestä erotakaan, virkkoi jo Aino kiusoitellen.
Reino punastui ja liittyi toisiin, jotka seisoivat katselemassa, kuinka Jakob ostaa hernekeitolla Esaulta esikoisoikeuden.
Ihanin kuitenkin kaikista kuvista oli Reinon mielestä Rakel, jolle Jakob esittää itsensä Haranin kaivolla. Sillä Rakelissa oli kaikki Ruthia, ei ainoastaan silmät, vaan myöskin suu, nenä ja leuka. Tätä kuvaa päätti Reino tulla tänne usein ihailemaan; hän halusi sitä katsella yksin rauhassa.
Kun päästiin Josefiin asti, niin päätettiin jatkaa katselemista toisella kertaa, sillä Ainon ja Reinon sielu alkoi olla jo liiaksi täynnä niin paljosta kauneudesta.
Kuvat olivatkin kaikki oikeita taideteoksia, joita tekemässä ei ollut ainoastaan käsi ja silmä, vaan myöskin sydän ja sielu.