Näiden kuvien maalaamiseen oli koko perhe ottanut osaa. Kuitenkin oli Ruth enimmän tätä työtä tehnyt ja isä vähimmän. Väriä he olivat saaneet kasvien mehuista ja muutamista kivilajeista.
— Kohta tänne tultuanneko te aloititte tämän työnne? uteli Reino.
— Ei, vaan yli kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, vaikka kyllä harjoittelimme jo ennenkin, vastasi Ruth.
— Vuonna 1741 me aloitimme tämän työn, sanoi David.
— Silloin alkoi Suomessa Pikkuviha, virkkoi Reino.
— Kas niin, nyt menemme kuulemaan Reinon ensimäistä luentoa Suomen historiasta, päätti perheen päämies.
Kun historia oli ollut Reinon mieliainetta ja hän oli lukenut kaikkia historiallisia teoksia, mitä vain oli käsiinsä saanut, niin osasi hän nyt esittää melko laajasti kansamme ja maamme vaiheita tarkkaaville kuulijoilleen.
Luennoitsija vei pienen kuulijakunnan maanpäälliselle kamaralle 200 vuotta ajassa taaksepäin, ja vaikka ihmemaan alkuasukkaat olivat itse silloin eläneet, niin nyt vasta he saivat tietää, kuinka hirveästi Isoviha oli Suomea hävittänyt. Mutta kun he kuulivat, kuinka maamme senkin jälkeen nousi tuhkasta ja verestä, niin ilonkyyneleet kostuttivat heidän silmiänsä.
— Kovin Herra on koetellut kansaamme, mutta armoansa ei Hän ole ottanut meiltä milloinkaan, virkkoi isä hartaana, kun Reino oli lopettanut.
Sen jälkeen keskusteltiin Isonvihan ajoista, jolloin sen ajan eläjät kertoilivat omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Niinpä kertoi vanhin, että heille tuli kerran paeten eräs vaimo melkein mielipuolisuuden tilassa ja särkynein sydämin kuvasi, kuinka heidän taloonsa tuli hurjimpia koirankuonolaisia — kalmukkeja —, joista eräs pisti keihäänsä kätkyessä makaavaan lapseen, vaimon nuorimpaan, ja työnsi lapsen palavaan uuniin.