Ainoa pöyristytti, hän tunsi oikein pahoinvointia.
— Samallaisia petoja olivat meillä viime kevättalvena riehuneet punaryssät, sanoi Reino.
— Eiväthän ne nyt sentään pieniä lapsia — — — virkkoi Aino.
— Jätetään nyt nämä ikävät muistelot ja lauletaan joku Davidin psalmi, esitti perheen emäntä.
Kohta olikin ihana musiikki häivyttänyt kaikki kamalat mielikuvat.
Laulun jälkeen sanoi Aino veljelleen: — Mitenkähän täti ja eno mahtavat olla huolissaan, kun emme tänäkään iltana ole vielä saapuneet kotiin?
— Niin, huomenna lähettävät varmasti meitä etsimään. Kyllä heillä on arvoittelemista, mihin me oikein olemme joutuneet.
— Tätiä ja enoa on sääli, kun he aivan suotta surevat puolestamme.
Tänä iltana luettiin Raamatun viimeinen luku. Sen jälkeen päätettiin, että huomisesta aikain, kun raamattu taas aletaan alusta, lukee jokainen luvun vuorollaan omana päivänään ikäjärjestyksessä, siis isä aina maanantaina ja Aino lauantaina, mutta sunnuntaina saa lukija valita mieleisensä kohdan.
Kaunis oli Ainon ja Reinon ensimäinen sunnuntai satumaassa. Niin ihanaa sunnuntaita eivät he mielestänsä olleet vielä koskaan viettäneet.