III
Maanantaiaamuna, heti kun aamulaulu oli laulettu ja ensi mani juotu, mentiin työpaikoille.
Naiset menivät kolmisin kutomapaikalle. Siellä oli kahdet kangaspuut; toisessa oli kuteilla hienoa sinistä kangasta, joka hohti kuin silkki, toisessa taas pehmeätä, valkoista. Oli siinä kaksi rukkiakin, toisen puolassa valkeata lankaa, toisen hopeanhohtoista.
— Mistä on saatu näin hienoja kuituja? kysyi Aino koskettaen sormillaan pumpulin kaltaista levettä.
Maria, se oli äidin nimi, otti lähellä olevasta kopasta kasvinvarren ja poistettuaan siitä päällimmäisen kuoren alkoi sen puhtaan valkeasta varresta vetää hienon hienoja kuituja. — Tämä on meidän liinakasvimme ja tästä saadaan erivärisiä lankoja värjäämällä.
Ruth toi sitten ihmeellisen kukan, josta pursui hienoja, hohtavia höytyviä.
— Tästä saadaan hopealangat! Saat sinäkin oman sunnuntai-uimapukusi.
Äiti istuutui kutomaan. — Tämä sininen pitää kutoa valmiiksi, että saadaan peitteenpäälliset. Patjakankaaksi sopivaa onkin jo varastossa.
— Osaat kai sinäkin kutoa? kysyi Ruth.
Aino tunsi punastuvansa ja tunnusti häveten, ettei ollut ikinä vielä istunut kangaspuitten enempää kuin rukinkaan ääressä.